Metsähallitus vesitti Suomen Natura-esityksen

Luonto-Liitto valitti valtionmaiden Naturasta KHO:lle

Olkihuuhdanaho SUomussalmen Malahviassa. Kuva: Kunnas

Kuva: Luonnontilaisia soita ja boreaalista luonnonmetsää Suomussalmen Malahviassa. Kainuun ympäristökeskuksen mielestä alue olisi kuulunut Naturaan - Metsähallitus kuitenkin päätti itse hallinnoimiensa maiden käytöstä ja Malahvia jätettiin tylysti ulos laitoksen esityksestä. Eikä ihme, sillä Metsähallituksen työryhmän tekeillä olevan ehdotuksen mukaan Malahvian alueen metsämaasta käsitellään hakkuilla yli puolet seuraavan kymmenvuotiskauden aikana.. Kuva: Jan Kunnas

Helmikuussa 2000 Luonto-Liitto pyysi KHO:lta toimenpidekieltoa niille alueille, joista liitto on valittanut Natura-alueiden virheellisiä rajauksia ja valintaperusteita koskien.

Lausunto oikeuskanslerinvirastolle: "Metsähallituksen toimenpiteet loukkaavat Suomen Hallitusmuodon 16 §:ssä (969/1995) perusoikeutena turvattua muutoksenhakuoikeutta, sillä hakkuut vaikuttavat konkreettisesti muutoksenhaun kohteena oleviin alueisiin ja tekevät siten väistämättä muutoksenhaun turhaksi." >>> Asianajaja Matti Wuoren lausunto

Kansanedustaja Ulla Juurola (sd) haluaa tietää miksi Metsähallitus hakkaa KHO-valituksenalaista aarniometsää Ulvinsalon luonnonpuiston ja Vilhonpetäikön suojelualueen välissä Laamasenvaaralla sekä onko Metsähallituksen tulostavoitteet asetettu järkevästi. >>> Kansanedustaja Juurolan tiedote 22.2.00

Luonto-Liitto protestoi Kuhmossa - toimenpidekieltoa vaaditaan KHO-valituskohteille. >>> tiedote 9.2.00

>>> lue Luonto-Liiton kirje 26.1. KHO:lle, Metsähallitukselle, Kainuun metsäkeskukselle ja Ympäristöministeriölle.

 

Kysymyksiä Metsähallitukselle:

-miksi paikallisten ympäristökeskusten esitykset uusiksi kohteiksi valtionmailla karsittiin Metsähallituksen esityksistä pois?

-miksi vanhojen metsien suojeluohjelmien rajaukset siirrettiin Naturaan sellaisinaan?

-täyttävätkö vanhojen metsien suojelualueet Metsähallituksen mielestä boreaalisten luonnonmetsien suojelun suotuisan tason Suomessa?
-Jos kyllä, millä perusteella?

Luonto-Liitto valitti Naturasta KHO:lle - Luonto-Liiton tiedote 20.10.1998

Luonto-Liiton valitus KHO:lle 19.10.1998

Luonto-Liitto: lausunto YM:n ehdotuksesta Natura 2000-verkostoksi 19.6.1998

Luonto-Liitto ry:n lausunto Ympäristöministeriön ehdotuksista Natura-verkon täydentämisestä 27.2.1998

 ENSO ja UPM-Kymmene haluavat metsiensuojelun Suomessa loppuvan -yhteenveto yhtiöiden antamista Natura-lausunnoista

Kaikki Naturasta: Suomen Luonnonsuojeluliiton Natura-sivut

 

LUONTO-LIITON METSÄPÄÄSIVU I TIEDOTTEET I VENÄJÄN METSÄT I HAKKUURAPORTIT I MALAHVIA I
UHANALAISET METSÄKOHTEET I ETELÄ-SUOMEN METSÄT I YHTEYSTIEDOT I AIHKI-LISTA I IN ENGLISH

Luonto-Liiton metsäsivujen ylläpito: metsaweb(@)luontoliitto.fi
Sivut optimoitu 4.0 ja uudemmille selaimille
Luonto-Liiton pääsivulle