Yksityismetsiä pakkosertifioidaan peffamerkillä

Yksityiset metsänomistajat seitsemän metsäkeskuksen alueella ovat "päättäneet sitoutua" suomalaisen sertifioinnin standardiin, joka käytännössä vastaa metsälakia. Todellisuudessa päätöstä eivät ole tehneet yksittäiset metsänomistajat, vaan metsänhoitoyhdistykset omistajien puolesta, ellei metsänomistaja ole itse oma-aloitteisesti ilmoittanut metsänhoitoyhdistykseen ettei halua "sertifiointia". Metsänomistajan kannattaa hetki miettiä antaako ns. pakkosertifioinnin tapahtua ja onko siitä mitään hyötyä. Taustaa aiheeseen antaa Suomen Kuvalehden numerossa 33 (20.8.) ollut artikkeli "Suomen metsät viherpesussa".

Suomalaisessa sertifiointimallissa ne metsänomistajat, jotka ovat jo vuosia säästäneet maisemakohteita ja avainbiotooppeja uhanalaiselle lajistolle, riistalle tai omaksi ilokseen, saavat antaa markkinointitukea pahimmille avohakkaajille. Suomalainen itsesertifiointi tarkastelee metsiä keskiarvoina. Kun naapuri vetää metsänsä sileäksi, saa hän markkinointimerkin mikäli riittävän moni muu säästää avainbiotoopit ja jättöpuut. Metsähallitus tai yhtiöt tai yhteismetsät avohakkaavat aarniometsiä ja kaikki on hyvin, koska sertifointimallissa lähdetään siitä että muut kuin jo suojellut aarniometsät kuuluukin hakata vientiin. Metsähallitus saa ekoleiman jopa Lapin tunturien rinteiden ikipuiden hakkuille, jotka haittaavat poroelinkeikoa ja matkailua, koska keskimäärin asiat ovat paremmin. Toisaalta sosiaalisia kriteereitä mallissa ei juuri olekaan, vaikka sertifoinnissa voisi vaikkapa päättää vähentää motohakkuiden osuutta.

Yhtiöt aikovat myydä tällä mallilla "sertifioidun" puutavaran ja paperin peffamerkillä eli PEFC-logolla. Tämä vastaa vaatimustasoltaan muutama vuosi sitten monen miljoonan markan mainoskampanjalla esiteltyä (ja äkkiä unohdettua) Plusmetsä-merkkiä. PEFC on kuitenkin lisäksi yleiseurooppalainen. Esimerkiksi ranskan metsänomistajajärjestöt eivät ole valmiita lupaamaan jäsentensä säästävän yhtään mitään, mutta PEFC-merkin hekin ottavat jatkossa käyttöön. Tyhjän saa pyytämättäkin sanotaan ja siksi asiakkaat eivät ole lainkaan kiinnostuneita peffamerkistä.

Oikeassa metsien ekosertifioinnissa ekoleiman metsätilalleen saa vain se, joka sitoutuu metsäsuunnitelmassaan säästämään todetut arvokkaat elinympäristöt. Hön saa myös monissa maissa puustaan paremman hinnan, erityisesti siksi että paremman metsäsuunnittelun yhteydessä puutavarasta valikoidaan tarkemmin erikoispuu ja tukkipuu. Vapaaehtoisuuteen perustuu esim. Forest Stewardship Councilin (FSC) sertifiointijärjestelmä.

MTK kritisoi FSC:tä kalliiksi pienmetsänomistajille. FSC on kuitenkin antanut ekomerkin käyttöoikeuden mm. Ruotsissa metsänomistajille ryhmänä, jolloin yksittäisen tilan kulut eivät nouse suuriksi. Esim. ekometsänhoitoyhdistys voi pitää rekisteriä tiloista joiden metsät on sertifioitu ja antaa neuvontaa sertifikaatin mukaiseen metsänhoitoon. Samanlainen kustannus tulee suomalaisessa "sertifoinnissakin". Tosin ekosertifiointi on tavallaan kalliimpaa, koska metsään jätetään jättöpuita ja elinympäristöjä. Pökkelöjen myyntiarvo ei kuitenkaan ole kovin suuri. Pakkosertifiointi puolestaan on halpaa erityisesti siksi, että sitä ei juurikaan valvota eikä metsätaloutta muuteta nykyistä olennaisesti ekologisemmaksi.

MTK kuulutti suurena voittona brittiläisen puutavaraketju B&Q:n hyväksyneen PEFC-leimatun suomalaisen sertifioinnin FSC:n rinnalla. Tosin MTK ei kertonut että 30.7. tekemänsä päätöksen mukaan B&Q luopuu vähitellen suomalaisista puutuotteista ja tapeteista ellei niitä olla merkitsemässä FSC-merkillä. B&Q:n valikoimista tällä hetkellä 20% on suomalaisia tuotteita, 79% saadaan FSC-sertifioituna vuoden loppuun mennessä ja 1% tuotteista poistetaan valikoimista siihen mennessä koska niillä ei ole mitään merkkiä. B&Q katsoo ettei PEFC-merkki anna mitään lisäarvoa tuotteissa ja kehottaa suomalaisia valitsemaan FSC-ekosertioinnin. Onkin hämmästyttävää, etteivät vientiyhtiöt ekosertifioi edes omia metsiään pitääkseen kriittisimmätkin asiakkaansa.

Edellä mainitussa SK:n jutussa Metsäteollisuus ry:n johtaja Hannu Valtanen väittää että "Globaali teollisuus ei voi toimia, jos on useita sisällöllisesti erilaisia sertifikaatteja." Mahtaako Metsäteollisuus ry:n suurin jäsen, Stora Enso Oyj olla samaa mieltä? Toivottavasti. Stora Enson maksamat viskaalit nimittäin haukkuvat FSC:tä Suomessa, vaikka yhtiön metsistä valtaosa on ekosertifoitu juuri FSC:n kautta Ruotsissa. Tarvitseekohan Stora Enso Metsäteollisuus ry:tä enää?

Valtanen kertoo "Suomen" voivan tehdä PEFCistä vientituotteen Venäjälle ja Baltian maihin. Näin "suomalaista perhemetsätaloutta" siis voitaisiin harjoittaa Siperiassakin? Mahtaako nykyinen 15-20% osuus tuontipuuta päätyä jo markkinoille peffamerkittynä? Venäjällä on toki esimerkillinen määrä toistaiseksi säästyneitä aarniometsiä ja hyviäkin metsälakeja. Tuskin kuitenkaan kukaan suomalainen pitää sikäläistä avohakkuumallista metsätaloutta keskimääräisesti hyvänä.

25.8.1999

Matti Ikonen
ekosertifiointivaltuutettu
Luonto-Liiton Metsäryhmä
Pyhäselkä

 

Paluu sertifiointipääsivulle