Tapaus Kangaslampi, Sotkamo, syyskuu 1996. Hakkuita Hiidenportin kansallispuiston länsipuolella

 

Metsähallitus viimeisteli Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajalla sijaitsevan Hiidenportin kansallispuiston länsipuolen metsien hävityksen hakkaamalla Kangaslammen alueen syys-lokakuussa 1996.

Jälleen esimerkki metsähallituksen metsätalousyksikköjen yhteistyökyvyttömydestä

Metsähallituksen paikallinen luonnonsuojeluyksikkö, Kainuun puistoalue, ei hyväksynyt suunniteltuja hakkuita sellaisenaan, mutta sen lausuntoa hakkuusuunnitelmista ei toteuksessa huomioitu. Samoin kävi mm. Heinäjoen alueen hakkuissa (kymmenen kilometriä Hiidenportista koilliseen) vuonna 1996.

Metsähallituksen Kajaanin yksikkö on hakannut arvometsiä myös kysymättä luonnonsuojelupuolen mielipiteitä, vaikka menettelytavasta on eräiden alueiden kohdalla nimenomaisesti erikseen sovittu. Esimerkkinä tällaisesta ovat Iso-Kauhean metsän hakkuut kesällä 1996 - aluetta oli aikanaan metsähallituksen toimesta esitetty suojeltavaksi. Vanhojen metsien suojelutyöryhmän käsittelyssä kohde hylättiin, mutta metsähallitus velvoitettiin suunnittelemaan hakkuut tulostoimintojen (metsätalous ja luonnonsuojelu) kesken. Metsätalousyksikkö (Kajaani, Sotkamon toimintapiiri) hakkasi metsän kenellekään ilmoittamatta. Puut ostivat UPM-Kymmene ja ENSO.

Metsähallitus tekee vastaavia "virheitä" TOISTUVASTI. Kuka valvoo kansallisomaisuutemme yhteistä hoitajaa? Metsähallitus itse.. Sotkamon hakkuista vastaa tiimiesimies Timo Impiö.

 

 Avohakkuita Hiidenportin kansallispuiston länsipuolella syyskuussa 1996. Kuva: Harri Hölttä / Luonto-Liitto

 

Kangaslammen alueelle jätetyt "ekologiset käytävät" ja jättöpuut herättivät katkeraa hilpeyttä alueella lokakuussa käyneissä kansainvälisten ympäristöjärjestöjen edustajissa. Metsähallituksen viherpesu tehosi ainoastaan ENSOn "asiantuntijoihin", jotka käytyään alueella lokakuussa katsoivat alueen olleen "tavallista talousmetsää".

 

LUONTO-LIITON METSÄPÄÄSIVU I TIEDOTTEET I VENÄJÄN METSÄT I HAKKUURAPORTIT I MALAHVIA I
UHANALAISET METSÄKOHTEET I ETELÄ-SUOMEN METSÄT I YHTEYSTIEDOT I AIHKI-LISTA I IN ENGLISH

Luonto-Liiton metsäsivujen ylläpito: metsaweb(@)luontoliitto.fi
Sivut optimoitu 4.0 ja uudemmille selaimille
Luonto-Liiton pääsivulle