1. Soiden luontotyypit

Soidensuojelualueiden rajaukset ovat järjestelmällisesti epäonnistuneet useimmissa ympäristökeskuksissa. Aapasoillla ojitettujen reunavyöhykkeiden rajaaminen kivennäismaahan saakka on ehdottoman välttämätöntä suon vesi- ja ravinnetalouden säilyttämiseksi. Kivennäismailta valuva vesi ja sen ravinteet ylläpitävät suon suotyyppejä ja eliöyhteisöjä. Nyt rajauksien ulkopuolelle jätetyt ojasysteemit johtavat vedet aivan muualle ja kuivattavat suojeltuakin suota. Näiden reunaosien ennallistaminen tulee tehdä aina, kun se on edes jotenkin mahdollista. Tämä on tärkeää etenkin suon valuma-alueen yläosassa, jossa vesi- ja ravinnevalunta vaikuttaa koko suohon. Vain laajimmat ja ennallistuksen kannalta toivottomimmat ojikkoalueet voi jättää rajauksen ulkopuolelle. Niillä tulee kuitenkin varmistaa, ettei kunnostusojituksia harjoiteta. Vähäisetkin kunnostusojitukset heikentävät suojelukohteen suon tilaa. Suota ympäröivien ojikkojen kunnostusojituksien estämisessä jäämme toiveikkaina odottelemaan alueellisten ympäristökeskusten Natura-periaatteiden noudattamista myös jatkossa, varsinkin kun useimmat näistä ojikoista tulisi ottaa viimeistään tässä vaiheessa mukaan rajaukseen. Keidassoilla reunassa on usein lievää reunavaikutusta, joka luo tärkeitä biotooppeja monille soiden reunavyöhykkeiden lajeille. Keidassoiden heikon tilan takia kaikkien suojeluesitysten reunaosatkin tulee ehdottomasti ennallistaa. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan luonnonsuojelulain mukaista suojelua, eikä siihen riitä rakennuslaki kuten eräissä kohteissa on tulkittu. Soiden reunaosien sekä suon ja metsän vaihettumavyöhykkeen eliöyhteisöt ovat seudulla usein jopa uhanalaisempia kuin itse avosuon. Tällaisten eliöyhteisöjen uhatuista lajeista ovat esimerkkinä monet soiden päiväperhoset, lahottajasienet ja jäkälät. Mikäli alueellisten ympäristökeskusten rajausperiaatteet soiden osalta ovat jatkossakin Naturan kaltaisia, tulisi mielestämme Suomen ympäristökeskuksen järjestää aiheeseen liittyvää koulutusta.

2. Lintukosteikot

Lintukosteikkojen suojelu on hoidettu Naturassa pääasiassa valtakunnallisen lintuvesiohjelman pohjalta. Osa niistäkin kohteista on poistettu Naturasta täysin perusteetta suojelun suotuisan tason näkökulmasta. Suojelutavoitteiden kannalta epäonnistunuttta on myös lintukosteikkoja ympäröivien reunametsien pois jättäminen useimmissa kohteissa. Koomisinta tämä on Helsingin Vanhankaupunginlahden rajauksessa, jonka kuvailulehdellä luetellut kääväkäslajit ovat kaikki virallisen rajauksen ulkopuolelta, sen reunametsistä. Useissa tapauksissa reunametsien mukaanottamisella on suuri merkitys lehtojen ja muiden rehevien luontotyyppien suojelussa kuten esimerkiksi Mäntsälän Kotojärven ulkopuolelle jätettyjen metsien kohdalla. Kosteikon linnustolle reunametsät tärkeitä pesimäelinympäristöjä ja niiden tuhoutuminen johtaa väistämättä myös suojelualueen suojeluarvon heikkenemiseen. Toteutuskeinona näiden suojelemisessa tulee olla pääsääntöisesti luonnonsuojelulaki. Pelkkä vesilaki on täysin riittämätön suojelukeino lintukosteikkojen suojeluarvojen turvaamisessa. Rakentaminen, metsänhakkuut ja muut suojeluarvoa heikentävät toimet tulee estää riittävällä lainsäädännöllä.