4. Harjujen havumetsäisten ja kallioiden luontotyyppien suojelu

Näiden luontotyyppien suojelussa Naturassa ollaan pääsääntöisesti täysin hakoteillä. Kyseessähän ei ole niinkään yksittäisten harjuilla tai kallioilla esiintyvien putkilokasvien suojelu, saati sitten maa-aineksen suojelu. Tavoite on suojella koko luontotyyppiä mahdollisimman luonnontilaisina eliöyhteisöinä! Tähän kuuluvat harjujen ja kallioiden lahopuustolla ja vanhoilla puilla elävät lajit, joiden säilymistä ei pelkkä maa-aineslaki todellakaan turvaa. Harjujen ja kallioiden luontaisen eliöyhteisön lajirikkaudesta jää helposti puuttumaan valtaosa luontotyyppien ollessa metsätaloustoiminnan kohteina.

Erityisesti luonnonsuojelulakia suojelukeinona edellyttäviä harjuja ovat valtakunnallisen harjujensuojeluohjelman kohteet ja Suomen akatemian harjututkimuksessa biologisesti arvokkaiksi havaitut kohteet. Maa-aineslaki suojelukeinona sotii kaikkein pahiten EU:n harjuluonnon suojelutavoitteiden kanssa käytetään, kun sitä käytetään suojelukeinona tilanteissa, joissa harjualueella on merkittäviä harjukasvillisuuteen tai puuston luonnontilaiseen rakenteeseen liittyviä arvoja. Esimerkkeinä tästä ovat mm. Hällämönharju-Valkeiskangas Vieremällä, puustoltaan poikkeuksellinen luonnontilainen Vääränsärkkä-Pettävänvaara Puolangalla, kangasajuruoho-kangasvuokko-harjut sekä kehrääjä-kangaskiuruesiintymät. Eräiden harjukasvien vaatimien luonnonhäiriöiden korvaamiseen ei kelpaa metsänhakkuu, koska se vähentää samalla etenkin kuolleesta puustosta riippuvaisen lajiston säilymisedellytyksiä harjuilla. Jo luontotyypin nimi korostaa puuston osuutta ekosysteemissä. On selvää, että arvokkailla harjukohteilla häiriöiden tuottamiseksi tulee hakkuiden sijaan polttaa metsää pystyyn ja jättää palanut puusto osaksi harjujen luontaista ekosysteemiä.

Kalliot

Kallioiden suojelussa on Naturaan otettu mukaan Suomen ympäristökeskuksen biologisesti kaikkein arvokkaimmiksi todettuja kallioita (luokka 1). Tällöin kuitenkin suojelukeinona tulee olla luonnonsuojelulaki. Naturaan tulee ottaa huomattavasti enemmän luonnoltaan arvokkaita kallioalueita, koska laajoilla alueilla niiden suotuisasta suojelun tasosta ollaan kaukana. Myös kallioisten luontotyyppien suojelussa tulee huomioida puuston tärkeys ekosysteemille. Räikeänä esimerkkinä puustoltaan aivan poikkeuksellisen luonnontilaisen kallioisen alueen poisjättämisestä on Kuhmossa Teeri-Lososuon eteläpuolella sijaitseva Matovaara, joka sisältyi aikoinaan jopa Etelä-Suomen valtionmetsien vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Niin uhanalaiset lajit, rikas lajisto kuin myös puuston erityinen luonnontilaisuus ovat tärkeitä perusteita valittaessa luonnonsuojelulailla suojeltavia kallioita lisää Naturaan. Nämä seikat kuvastavat hyvin myös kohteen koko ekosysteemin arvoa Naturan luonnonsuojelualueverkossa.

Peruslähtökohdaksi on otettava se, että mikäli harju- tai kallioalueella on biologisia arvoja (edustavaa ja vaateliasta kasvillisuutta, uhanalaista lajistoa, puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia metsiä, vesitaloudeltaan luonnontilaisia korpia ja rämeitä, pienvesiarvoja, lehtoja jne.), suojelukeinoihin tulee liittää systemaattisesti vähintäänkin hoito- ja käyttösuunnitelmaan pohjautuva metsäsuunnittelu. Monissa tapauksissa luonnonsuojelulain mukainen menettely on ainoa keino turvata alueiden arvot. Suojelualueiden perustaminen on myös kansallisen biodiversiteettistrategian ja Ympäristöministeriön monimuotoisuuden säilyttämisen toimintaohjelman suojelupyrkimysten mukaista. "Kevyet" suojelukeinot useimmissa tapauksissa vain lisäävät epäselvyyttä, turhaa kitkaa ja työtä maanomistajien ja ympäristöviranomaisten välillä, jolloin mahdolliset taloudelliset säästöt suojelussa jäävät varsin vähäisiksi.