3. Boreaaliset luonnonmetsät

Boreaalisten luonnonmetsien suojelussa Suomella ja Ruotsilla on erityinen vastuu. Vanhojen metsien suojelupäätöksistä huolimatta merkittävä osa jäljellä olevista luonnonmetsistä maassamme (noin 4 % maamme metsistä) on edelleen vailla riittävää suojelua ja hakkuiden kohteina. Koska vanhojen metsien suojelupäätökset tehtiin täysin epäonnistuneena poliittisena kompromissina, olisi boreaalisten luonnonmetsien suojelutarve ehdottomasti tullut arvioida uudelleen Naturan valmistelun yhteydessä. Natura-ohjelman kohteiden valinnassa on noudatettava luonnontieteellisiä perusteita - kuitenkin boreaalisia luonnonmetsiä on tietoisesti jätetty Natura-rajausten ulkopuolelle.

Ympäristöministeriön oheiden mukaisesti alueelliset ympäristökeskukset ilmoittivat etukäteen pitäytyvänsä aikaisemmissa suojelupäätöksissä. Eräät Ympäristökeskukset kuitenkin uskalsivat ehdottaa joitakin merkittäviä, kiistatta arvokkaita luonto - ja lintudirektiivien kriteerit täyttäviä metsäalueita (mm. Etelä-Kuhmon Jämäsvaara, Kurun Suolijärvi laajempana). Nämä kohteet karsittiin Ympäristöministeriössä metsähallituksen talouspuolen vastustuksen vuoksi.

Naturan valmisteluvastuun delegointi valtionmailla niiden hallinnasta vastaavalle Metsähallitukselle ja Metsäntutkimuslaitokselle johti tilanteeseen, jossa boreaalisia luonnonmetsiä ei yksiselitteisestä ohjeesta huolimatta lisätty virallisiin esityksiin. Koko Pohjois-Suomessa valtion mailla jäi Naturan ulkopuolelle ainakin 100 000 ha:n verran Metsähallituksen puistoalueiden ja alueellisten ympäristökeskusten arvokkaiksi toteamia boreaalisia luonnonmetsiä.

Erityisesti Luonto-Liitto ry. haluaa nostaa esille Etelä-Kuhmon ja Pohjois-Karjalan rajamailla sijaitsevan luonnonmetsien ketjun, jonka metsät on viime vuosien tutkimuksissa todettu koko Euroopan luonnonmetsien lajistorikkauden säilyttämisessä yhdeksi tärkeimmistä kohteista. Monien lajien osalta tämä alue on niiden ainoa tunnettu esiintymispaikka EU:n alueella.

Kaikkein kummallisinta on boreaalisten luonnonmetsien suojelun kannalta arvokkaiden kohteiden hyljeksiminen Etelä-Suomen valtion mailla. Maa-ja metsätalousministeriön ja Ympäristöministeriön vahvistamassa Metsätalouden ympäristöohjelmassa (1994) on asiaan otettu kantaa kappaleessa 4., suojeluohjelmien toteuttaminen: "Koska vanhojen metsien saarekkeet ovat etenkin Etelä-Suomessa usein pieniä, tulee vanhojen metsien suojelualueita perustettaessa kiinnittää erityistä huomiota luonnonsuojelullisesti arvokkaiden kokonaisuuksien säilymiseen ja muodostamiseen pitkällä aikavälillä vanhojen metsien saarekkeille."

Tästä huolimatta Ympäristöministeriön Natura-esitys sisältää räikeitä puutteita Etelä-Suomessa jopa itsessään arvokkaiden, valtion omistamien vanhojen metsien osalta - "pitkän aikavälin" ja "kokonaisuuksien" luomisesta puhumattakaan.

Nämä Etelä-Suomen metsät liittyvät tyypillisesti virallisesti ehdotettuihin Naturan metsäluonnonsuojelukohteisiin tai ovat alueellisesti ainutlaatuisia. Esimerkkejä tällaisista ovat Kurun Suolijärven laajennus, Liesjärven Natura-esityksen pohjoispuoliset valtion maat, Evon valtionmetsät, Isojärven kansallispuiston länsipuoli ja Haapajärven Pajuperänkangas.

Luontotyypin suotuisan suojelun tason saavuttamiseksi voidaan turvautua EU:n ohjeiden mukaan myös ennallistamiseen. Tämä tulisi huomioida nykyistä huomattavasti laajemmassa mitassa esimerkiksi Etelä-Suomen boreaalisten luonnnonmetsien suojelussa. Ennallistamista tarvitaan myös Naturaan valittujen boreaalisten luonnonmetsien toiminnan ja rakenteen säilyttämisessä pitkällä aikavälillä. Pienten ydinalueiden ympäröivät metsät ovat tällöin avainasemassa itse ydinalueen joutuessa erilaisten ihmisen tai luonnon itsensä aiheuttamien häiriöiden kohteeksi.

Luonto-Liiton mielestä Etelä-Suomen valtion mailla tuleekin boreaalisten luonnonmetsien ja niihin liittyvien soiden suotuisan suojelun tason saavuttamiseksi sekä toiminnan ja rakenteen turvaamiseksi aloittaa laajamittainen puuston rakenteen luonnontilaistamiseen tähtäävä ennallistaminen. Etelä-Suomen tärkeimmille metsämanneralueille on laadittava hoito- ja käyttösuunnitelmat, joissa aktiivisen ja passiivisen ennallistamisen keinoin kohennetaan metsäluontomme uhanalaisen eliölajiston selviytymismahdollisuuksia. Näistä kohteista on lukuisia esimerkkejä läänikohtaisissa lausunnoissamme.