Kiitämme
pyynnöstä toimitetusta Pohjanmaan luonnonvarasuunnitelman
luonnoksesta. Mielestämme luonnos olisi tullut toimittaa kaikille
lausunnon antaville järjestöille ilman erillistä
pyyntöä. Luonnonvarasuunnittelu on Metsähallituksen
keskeisin työkalu toiminnan mitoituksessa ja ohjauksessa ja
Metsähallitus on useasti kehottanut etenkin valtakunnallisia
luonnonsuojelujärjestöjä vaikuttamaan valtion maiden
ja vesien käyttöön nimenomaan sen kautta. Tämän
vuoksi järjestöjen suppea osallistaminen Pohjanmaan luonnonvarasuunnittelussa
on erityisen kummallista.
Olemme vaikuttaneet
Metsähallituksen suunnitelma-alueen maiden käyttöön
aktiivisesti vuosikymmenten ajan. Järjestösektori on ollut
viime vuosina merkittävin yksittäinen lajistotiedon tuottaja
valtion mailla kääväkkäiden osalta. Luonto-Liiton
metsäryhmä on yhdessä muiden järjestöjen
kanssa toimittanut veloituksetta Pohjanmaan suunnitteluyksikön
käyttöön tuhansia uhanalaisten kääväkkäiden
esiintymätietoja. Lisäksi järjestöt ovat tehneet
pitkäjänteistä työtä valtion maiden suojelualueverkon
kehittämiseksi lukemattomien aloitteiden avulla. Jo pelkästään
tämän vuoksi alueella tehtävät maankäyttöratkaisut
kiinnostavat itsestään selvästi kyseisiä järjestöjä.
Edellä mainituista syistä olemme myös yksi Metsähallituksen
Pohjanmaan yksikön keskeisistä sidosryhmistä.
Olemme hyvin
pahoillamme tavasta, jolla Metsähallitus on ohittanut valtakunnalliset
luonnonsuojelujärjestöt Pohjanmaan luonnonvarasuunnitelman
laadinnassa. Projektin yhteistyöryhmässä luonnonsuojelua
on edustanut vain Suomen luonnonsuojeluliiton piirijärjestön
edustaja. Muihin järjestöihin ei ole lähetetty minkäänlaista
tietoa projektista tai pyydetty lausuntoa. Näyttääkin
ilmeiseltä, että Metsähallituksen osallistava suunnittelu
on epäkelpona ja toimimattomana tullut tiensä päähän,
ja se on syytä uudistaa perin pohjin.
Yleistä luonnonvarasuunnitelman luonnoksesta ja toimenpiteiden
vaikutuksista
Pohjanmaan luonnonvarasuunnitelma
kaudelle 2007-2016 jatkaa ekologisesti kestämätöntä
ja metsätaloutta edelleen tehostavaa maankäytön linjaa,
jossa muiden maankäyttömuotojen ja erityisesti luonnonsuojelun
tarpeet jätetään yhä vähemmälle huomiolle.
Metsähallituksen ajama linja metsätalouden tehostamisessa
vesittää lisäsuojelumahdollisuuksia. Tämä
on vastuutonta, sillä samaan aikaan ollaan tekemässä
valtakunnallisia metsiensuojelusuunnitelmia, jotka koskevat myös
Pohjanmaan länsiosaa. Valittu toimintavaihtoehto on myös
vastoin Metsähallituksen alueellisen neuvottelukunnan kannanottoa,
joka puolsi virkistyspainotteisen toiminatavaihtoehdon valintaa.
Luonnonvarasuunnitelmassa
tulisi olla joustovaraa, jotta vuoden 2007 lopussa valmistuvan Etelä-Suomen
metsäluonnon monimuotoisuusohjelman linjaukset pystytään
ottamaan huomioon. Toinen vaihtoehto linjausten huomioimiselle on
luonnonvarasuunnitelman päivittämisen siirtäminen
vuodenvaihteeseen 2007-2008.
Edellisellä
suunnittelukaudella Metsähallitus ylitti vuotuiset hakkuusuunnitteensa
Pohjanmaan alueella keskimäärin kahdella prosentilla.
Uudessa luonnonvarasuunnitelmassa hakkuutavoitetta nostetaan edelleen
100 000-150 000 kuutiometriä vuodessa. Lisääntyvät
uudistushakkuut tulevat väistämättä vähentämään
suunnitelma-alueen vanhojen metsien määrää entisestään
jo lähitulevaisuudessa. Vanhojen metsien osuuden vähentäminen
Pohjanmaan alueella seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana on luonnonvarasuunnitelman
luonnokseen kirjattu tavoite (s. 47, 57), joka noudattaa edellisen
ae-suunnitelmakauden päätöksiä ja jättää
huomioimatta uuden suojelututkimuksen, METSO-ohjelman parannusehdotukset
sekä WWF ja Metsähallituksen ns. dialogipäätöksen.
Tavoite on jo
sinällään ekologisesti täysin kestämätön
ja perusteeton, kun tiedetään, että vanhojen metsien
määrä Pohjanmaalla on yleisesti vain pieni osa siitä,
mitä se luontaisesti ilman laajaa metsätalousvaikutusta
olisi. Metsien vinoutunut ikärakenne vaikuttaa negatiivisesti
erityisesti sukupuuttovelassa elävään vanhan metsän
lajistoon ja nyt valittu hakkuita lisäävä linja tulee
huonontamaan tilannetta edelleen tulevaisuudessa.
Metsäluonnon
monimuotoisuuden kannalta haitallisin ilmiö on luonnontilaisten
tai sen kaltaisten metsien määrän väheneminen
hakkuiden seurauksena. Kyseessä on globaali ympäristöongelma,
mikä koskettaa osaltaan myös Pohjanmaata ja erityisesti
Koillismaan lohkoa, jossa vanhaa ja luonnontilaisinta metsää
on vielä enemmän kuin muualla suunnitelma-alueella. Luonnontilaisten
ja sen kaltaisten vanhojen metsien määrä on niin
vähäinen, ettei valtion metsätalouden hyväksyttävänä
tavoitteena voi 2000-luvulla olla niiden määrän vähentäminen.
Suojelualueiden
pinta-ala on etenkin suunnittelualueen länsiosassa liian vähäinen
eikä turvaa suomalaisen alkuperäisluonnon säilymistä.
Tähän pitäisi saada muutos mutta valitettavasti luonnonvarasuunnitelman
luonnoksessa ei esitetä keinoja merkittävään
lisäsuojeluun, sillä 12 000 hehtaarin lisäsuojelu
on aikaisemmin tehtyjen ratkaisujen vahvistamista. Liperinsuon ja
Itämäen ympäristöarvometsien perustaminen on
hyvä mutta riittämätön alku.
Luonnonvarasuunnitelmassa
ei ole kunnollista arviota siitä, kuinka suuri osa valtion
ojitetuista soista on jatkossa järkevä pitää
metsätalouskäytössä. Suunnitelmaan tulisikin
sisältyä perusteltu esitys vuosittaisista kunnostusojitus-
ja ojitusmätästystavoitteista sekä
ympäristövaikutusten arvioinnin tyyppinen selvitys siitä,
kestävätkö alueen herkät, nyt jo usein ylikuormitetut
vesistöt tämän.
Ilmastonmuutos
on alkuperäisluonnolle ja ihmisen toiminnalle erittäin
suuri ja akuutti uhka. Tulevina vuosikymmeninä ilmaston lämpenemiskehitys
aiheuttaa suuria ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia muutoksia
ja epävarmuutta Metsähallituksenkin toimintaympäristössä.
Ihmetyttää suuresti miksi valtion maan ja vesien käyttöä
pitkällä aikavälillä linjaavassa keskeisimmässä
työkalussa ei käsitellä tätä uhkaa millään
tavalla.
Yhden ilmastovaikutuksiltaan haitallisimman energialähteen,
turpeen, nostopinta-ala on kirjattu säilymään nykyisellä
tasolla. Tämä on konservatiivista ja erittäin vahingollista
niin ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta alueellisesti kuin valtakunnallisestikin.
Koillismaa
Vaikka Koillismaan
vanhojen metsien suojelutilanne paranikin Metsähallituksen
ja WWF:n kahdenkeskisen suojelusopimuksen myötä, jäi
suojelun ulkopuolelle huomattava määrä jopa boreaalisen
luonnonmetsän kriteerit täyttäviä metsiä.
Näillä metsillä on myös selkeitä luonnonsuojeluarvoja.
Viime vuonna luonnonsuojelujärjestöt tekivät esimerkiksi
Kylmäluoman retkeilyalueen eräillä talousosilla kääpäinventointeja,
joissa löydettiin luonnonsuojelulain nojalla suojeltujen lajien
esiintymiä valmiista hakkuuleimikoista. Tämä osoittaa
sen, että jopa retkeilyalueilla on hakkuiden piirissä
sellaisia metsiä, jotka eivät sinne kuulu.
Koska dialogiprosessissa
suojeltavien metsien kokonaishehtaarimäärän saneli
lopulta taloudellis-hallinnolliset rajoitteet eivätkä
luonnonsuojelubiologiset kriteerit eikä dialogiprosessin aikana
kaikilla rajausalueilla ehditty tehdä kunnollisia lajisto-
ja luontoselvityksiä, on varsin selvää, että
Koillismaalla tulee jatkossakin hakkuisiin päätymään
luonnonsuojelullisesti arvokkaita metsiä.
Erittäin
kummallista on myös se, että luonnonvarasuunnitelman luonnokseen
kirjatut tavoitteet vanhojen metsien määrälle on
otettu suoraan edellisen suunnittelukauden ohjelmasta eikä
tavoitteeseen ole vaikuttanut Metsähallituksen ja WWF:n dialogipäätös.
Toisin sanoen vanhojen metsien kokonaismäärän vähennystavoite
on säilynyt ennallaan dialogipäätöksen lisäsuojelusta
huolimatta.
METSO-alue
ja kehitysehdotukset
Alueen länsi-
ja eteläosissa niin sanotulla METSO-alueella, jossa metsien
suojelutilanne on aivan erityisen huono, lisääntyvillä
uudistushakkuilla viedään kriittisiä resursseja suojelutilanteen
kehittämiseltä. Useaan kertaan todetut eteläisten
metsien suojelutarpeet ja tänä keväänä
julkaistun METSO-toimenpideohjelman seurannan ja arvioinnin loppuraportin
valtion maille esittämät kehittämisehdotukset huomioiden,
luonnonvarasuunnitelma tarjoaa varsin niukasti toimenpiteitä
monimuotoisuuden tilan parantamiseen Pohjanmaan länsiosissa.
Alle tuhannen hehtaarin lisäsuojelulla sekä tarpeisiin
nähden selvästi alimitoitetuilla ennallistamissuunnitelmilla
ei valtion voi mitenkään nähdä hoitavan omaa
osuuttaan Pohjanmaan osalta tänä vuonna käynnistyvissä
Etelä-Suomen metsiensuojelutalkoissa.
METSOn loppuraportissa
esitettyjä valtion metsien monimuotoisuuden parantamis- ja
kehitysehdotuksia on otettu käyttöön luonnonvarasuunnitelmassa
hyvin valikoivasti.
Pohjois-Pohjanmaalla on erittäin suurta tarvetta suojelualueiden
ekologisimmille rajauksille. Tämä näkyy erityisen
selvästi soidensuojelualueita tarkasteltaessa. Esimerkkeinä
vesitaloudeltaan epäyhtenäisistä ja rikkonaisista
kokonaisuuksista mainittakoon muun muassa Kärppäsuo-Räinänsuon
kokonaisuus (Pudasjärvi, Yli-Ii) sekä Pyhännän
taajaman itä-kaakkoispuoliset suoalueet. Suoalueiden luonnolliseen
ekologiseen kokonaisuuteen kuuluvat olennaisesti myös kangasmetsäsaarekkeet
ja yhtenäisemmätkin soita reunustavat metsät. Monissa
suunnittelualueen länsiosan soidensuojelualueen metsissä
on huomattavia vanhan metsän suojeluarvoja, esimerkkeinä
mainittakoon muun muassa Iso Heposuon ympäristö sekä
Karahkalamminsuo Kuivaniemellä, Ukonsuo-Mustasuo (Pudasjärvi)
sekä Kärppäsuo-Räinänsuo. Luonnonvarasuunnitelmaan
tulisi olla kirjattuna METSOn valtionmaiden kehitysehdotusten mukaisesti
pyrkimys suojelualueiden ja niitä ympäröivien talouskäytössä
olevien alueiden rajaamiseen ekologisesti toimivammiksi kokonaisuuksiksi
suojeluun.
Lyhytkatseisuutta
osoittaa suunnitelmaluonnoksen tavoitteet lisätä suojelualueita
ympäröivien talousmetsien hakkuiden säästöpuiden
määrää vain alueen keskiosassa. Tätä
talousmetsien luonnonhoidon parantamista tulisi toteuttaa myös
suunnittelualueen itäosassa. Pohjanmaan läntisimmän
osan suojelualueita tulisi ensisijaisesti laajentaa ennallistavalla
suojelulla. Mikäli hakkuita tehdään suojelualueiden
läheisyydessä, tulisi säästöpuita jättää
suunniteltua (5-10 m3/ha) enemmän. Tuoreiden uhanalaislöytöjen
"puuttuminen" alueelta on huono peruste alhaiselle kuutiomäärälle,
koska sillä estetään uhanalaisten lahopuusta riippuvaisten
lajien leviämistä alueelle/alueella vuosikymmeniksi eteenpäin.
Vanhojen talouskäytössä olevien metsien riittävillä
ja kattavilla lajistoinventoinneilla alueelta löydettäisiin
erittäin todennäköisesti uusia uhanalaisesiintymiä.
Myös muut
talousmetsien luonnonhoitoon tehtävät panostukset ovat
riittämättömiä, jotta niillä saavutettaisiin
monimuotoisuuden kannalta suotuisaa ekologista vastetta.
Luonnonsuojelujärjestöt
pahoittelevat, että Metsähallitus ei ole
luonnonvarasuunnitelmassaan hahmottanut, kuinka tärkeä
valtakunnallinen merkitys suunnittelualueen eteläosalla on.
Tämän alueen (Pohjois-Suomenselkä) kautta kulkee
valtakunnallisesti tärkeä metsäekologinen yhteys
itärajalta Maaselän vedenjakajaa myöten Suomenselän
alueelle.
Suomenselän
ekologinen suuralue on maamme tärkeimpiä eliölajiston
liikkumisvyöhykkeitä. Alue sijoittuu Keski-Suomen - Keski-Pohjanmaan
- Oulun läänin etelärajan tuntumaan, josta se jatkuu
aina itärajalle saakka. Suomenselän ekologinen suuralue
mahdollistaa lajiston siirtymisen pohjoisen ja idän suuntiin.
Tällä on erityinen merkitys ilmastonmuutoksen haittojen
torjunnassa. Alueen yhtenäisyyden parantaminen luomalla uusia
suojelukohteita ja niiden välisiä pehmeämmin menetelmin
käsiteltyjä yhteyksiä on erittäin tärkeää
ja korostuu erityisesti valtionmaa-alueilla.
Alueelliset
luonnonsuojelujärjestöt ovatkin esittäneet alueelle
useita laajoja ympäristöarvometsiä. Alueen valtion
mailla olisi mahdollista kehittää muun muassa nuorten
joenvarsimetsien sekä erilaisten korpien suojelua. Suojelu-
ja ennallistamistoimenpiteet mahdollistaisivat myös metsäpeuran
suojelun edistämistä. Metsäpeuran levittäytyminen
valtion suovaltaisille alueille vähentäisi myös peurojen
viljelyksille aiheuttamia tuhoja. Uhanalaisista linnuista alueen
eteläosien valtion metsillä olisi paikoin mahdollista
edistää muun muassa pikkutikan suojelua.
Korjausehdotuksia luonnoksen toimintaohjelmaan
1. Luonnonvarasuunnitelmaluonnokseen
kirjattua kuutiomääräistä hakkuutavoitetta sekä
varttuneisiin ja päätehakkuuikäisiin metsiin esitettyjen
uudistus- ja päätehakkuiden määrää
tulee laskea merkittävästi.
2. Luonnonvarasuunnitelman
tavoitetta vähentää vanhojen metsien määrää
ei voida hyväksyä. Vanhoja, luonnontilaisia tai sen kaltaisia
metsiä on valtakunnan tasolla jäljellä hyvin vähän
ja ne vähenevät edelleen myös Pohjanmaalla. Kasvava
hakkuusuunnite ohjaa metsätaloutta sellaisiin metsiin, joissa
sitä ei voida ekologisesti kestävästi harjoittaa.
Siksi suunniteltua hakkuumäärän nostoa ei pidä
missään tapauksessa toteuttaa vaan on valittava toimenpidelinja,
joka huomioi paremmin luonnonsuojelun ja muut monikäytön
tarpeet vähentämättä alueen työllisyyttä
merkittävästi. Tällaisille linjoille on saatu laajaa
tukea myös luonnonvarasuunnitelman yhteydessä tehdyissä
kyselyissä.
3. Metsähallituksella
on hallinnassaan Pohjanmaan suunnittelualueen länsiosassakin
isoja metsäalueita, joiden avulla on mahdollista kehittää
alueen metsiensuojeluverkostoa. Kaikki suojelualueiden läheisyydessä
sijaitsevat vanhan ikäluokan metsät tulisi suojella ja
suojelualueita tulisi laajentaa niin, että niissä huomioidaan
alue-ekologisen suunnittelun kohteet, METSO-kohteet, kitumaat, suot,
ennallistamiskelpoiset vesistö-, suo- ja metsäkohteet
sekä valuma-alueet, jolloin voidaan muodostaa ekologisesti
järkeviä ja toimivia kokonaisuuksia.
4. Ennallistava
suojelu suojelualueita ympäröivillä kankailla ja
turvemailla tulisi ottaa käyttöön huomattavasti laajemmin,
sillä etenkin Pohjanmaan länsiosassa suojelualueiden lähiympäristöjen
luonnontilaa on muutettu merkittävästi.
5. Pohjanmaalla
on runsaasti ennallistamiskelpoisia suojelualueiden turvepohjaisia
metsätalousalueita, joiden ennallistaminen voitaisiin rahoittaa
METSOn loppuraportin valtion maiden kehitysehdotusten mukaan hakkuutuloihin
perustuen. METSOn jatkosta tehtävässä päätöksessä
ennallistamiseen varattuja rahoja ei tule käyttää
niille puustoisille turvemaille, joiden ennallistaminen on hakkuutulojen
ansiosta taloudellisesti kannattavaa. Näitä ovat esimerkiksi
ojitetut rämeet, jotka ovat jääneet kitumaiksi.
6. Suoekosysteemeille
koituvien suorien ekologisten vaikutusten minimoimiseksi allekirjoittaneet
järjestöt toivovat, että luonnonvarasuunnitelmaan
kirjattu turpeennoston ohjaus jo ojitetuille soille tulee tapahtumaan
myös käytännössä. Vahvistamattomat turvetuotantovaraukset
ojittamattomilta soilta on poistettava.
7. Järjestöjen
talousmetsistä tekemät merkittävät uhanalaisten
lajien löydöt ovat osoitus Metsähallituksen omien
luontokartoitusten puutteellisuudesta. Jatkossa Metsähallituksen
omia lajistoselvityksiä tulisi suunnata selvästi nykyistä
enemmän talouskäytössä oleville vanhan metsän
alueille. Suojelualueiden vanhan metsän uhanalaislajisto ei
ole hakkuiden uhkaamaa ja niiden inventointi on kiireellisyysjärjestyksessä
siten toissijaista.
Luonnonsuojelujärjestöjen
puolesta
Risto Mustonen
metsävastaava
Luonto-Liitto