10.12.2006 Lausunto ehdotuksesta Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiaksi 2006-2016

Luonto-Liitto ry.
Annankatu 26 A
00100 Helsinki

Ympäristöministeriö

 

Asia: Ehdotus Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiaksi 2006-2016; Lausuntopyyntö

YLEISTÄ

Luonto-Liitto pitää valmisteilla olevaa Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiaa 2006-2016 tärkeänä pohjatyönä, jolla on vaikutusta tuleviin luonnon monimuotoisuutta koskeviin päätöksiin. Nyt esitettyä ehdotusta Luonto-Liitto pitää kuitenkin monilta osin riittämättömänä. Pahimmat puutteet strategiaehdotuksessa liittyvät konkreettisten tavoitteiden vähäisyyteen ja nykytilanteen epärealistiseen arviointiin.

Strategian ja toimintaohjelman reunaehtona on ollut, ettei nykyisellä kehyskaudella saa aiheutua valtionhallinnollisia lisäkustannuksia. Tästä syystä ohjelmasta puuttuvat kaikki määrälliset tavoitteet. Suomi on sitoutunut monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämiseen vuoteen 2010 mennessä, mutta em. lähtökohdista johtuen nyt esitetyllä strategialla tähän tavoitteeseen ei tulla pääsemään. Jäljempänä esitetään Luonto-Liiton näkemyksiä strategiaehdotuksen tärkeimmistä ongelmakohdista.


LUKUKOHTAISIA ONGELMIA

2. Suomen luonnon erityispiirteet ja luonnon monimuotoisuuden tila

2.1 Suomen luonnon erityispiirteet

Suomen luonnon erityispiirteitä koskeva luku on puutteellinen. Niitä Suomen luonnon selkeitä ominaispiirteitä, jotka synnyttävät Suomelle kansallista erityisvastuuta tietyistä luontotyypeistä ja eliöryhmistä, ei korosteta riittävästi. Tällaisia luontotyyppejä ovat maankohoamisrannikon lisäksi esimerkiksi harjuluonto, suoluonto (erityisesti aapasuot ja korvet), boreaaliset luonnonmetsät sekä suuret selkävesistöt. Eliölajistosta Suomen vastuuta olisi syytä korostaa esimerkiksi useiden suo- ja selkävesilintujen sekä luonnonmetsistä riippuvaisten itiökasvien suojelussa.

2.2 Luonnon monimuotoisuuden tila

Toisin kuin strategialuonnoksessa (s.9) annetaan ymmärtää, eliölajien uhanalaistuminen ei rajoitu vain pienialaisiin elinympäristöihin. Erityisen räikeästi tämä korostuu boreaalisten luonnonmetsien lajiston yhä kiihtyvänä uhanalaistumisena.

Kehitys-luku (s. 9)

Tässä luvussa annettu liioitellun positiivinen kuva ei varsinkaan metsien osalta vastaa todellisessa luonnossa tapahtuneita muutoksia. Esimerkiksi metsälain kyky turvata erityisen tärkeät elinympäristöt on todellisuudessa tutkimusten mukaan vähintäänkin kyseenalainen.


3. Tavoitteet

3.2 Elinympäristöjen ja eliölajien suojelun keskeiset haasteet

Metsät

Strategialuonnoksessa korostetaan jo tehtyjen suojelutoimien merkitystä, mutta tutkimuksin kiistattomasti osoitettu merkittävän lisäsuojelun tarve erityisesti Etelä-Suomessa sivuutetaan.

Etelä-Suomen metsien suojelupinta-alat eivät ole viimeiseen kymmeneen vuoteen merkittävästi kasvaneet, mutta samaan aikaan talousmetsien tehokas käyttö on mm. avohakkuiden ja luonnontilaisen kaltaisten metsäalueiden vähenemisen ja pirstoutumisen myötä heikentänyt metsäluonnon tilaa entisestään.

Myös Pohjois-Suomen metsien käyttöön liittyy edelleen vakavia ratkaisemattomia ongelmia. Ylä- ja Metsä-Lapin valtionmailla jatkuvat luonnonmetsien - erityisesti suurten suojelemattomien yhtenäisten erämaa-alueiden - hakkuut ovat räikeässä ristiriidassa kansainvälisten luonnon monimuotoisuutta koskevien tavoitteiden kanssa.

Strategian johdannossa todetaan (s.3) että "luonnonympäristöjen ottaminen talouskäyttöön on maailmanlaajuisesti merkittävin monimuotoisuuden köyhtymistä aiheuttava tekijä ja että vuosittain n. 2% maapallon alkuperäisistä luonnonympäristöistä muuttuu maa- ja metsätalousmaaksi (...) luonnonmetsien monimuotoisuutta istutusmetsät eivät voi korvata." Suomen velvollisuus on osaltaan pienentää tätä prosenttilukua lopettamalla täysin luonnontilaisten metsien hakkuut alueellaan.

Suot

Suoluonnon suojeluverkostossa on Oulun läänin eteläpuolella myös huomattavia
määrällisiä puutteita, jotka koskettavat kaikkia alueella tavattavia
suoyhdistymiä sekä yksittäisiä suotyyppejä. Näiden puutteiden korjaaminen vaatii ennallistavaan suojeluun perustuvaa soidensuojelualueverkon täydentämistä.

Kallio- ja maaperä

Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden kallio- ja harjualueiden biologisten
arvojen säilyttäminen ei onnistu pelkästään maa-aineslain keinoin. Keskeisiä uusia keinoja niiden turvaamiseen olisivat valtakunnallisesti arvokkaiden alueiden hankkiminen valtiolle sekä muiden arvokkaiden kohteiden monimuotoisuuden turvaaminen metsäkeskusten neuvonnan sekä metsätalouden ympäristötuen avulla.


3.3 Strategiset päämäärät ja keskeiset keinot niiden saavuttamiseksi

Päämäärä 1

Strategialuonnoksessa esitetään, että kansallisten luonnonsuojeluohjelmien ja Natura 2000 -verkoston toteutuksen jälkeen Suomi olisi huolehtinut Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen osapuolikokouksessa hyväksytyssä suojelualuetyöohjelmassa tarkoitettujen laajempien luonnonalueiden ja uhanalaisten alueiden suojelusta. Tämä näkemys vähättelee nykyisen suojelualueverkon lukuisia suuria puutteita.

Erityisesti Etelä-Suomen metsien suojelu on pahasti kesken ja ekologisen tutkimuksen perusteella arvioidun suojelun vähimmäispinta-alan (n. 10 % metsäpinta-alasta) saavuttaminen edellyttää suuressa osassa maata nykyisten suojelupinta-alojen moninkertaistamista. Toisin kuin strategialuonnoksessa väitetään, myös Pohjois- ja Itä-Suomen suojelualueverkostossa on yhä suuria puutteita.

Luonto-Liiton mielestä strategiassa olisi syytä ottaa selkeä kanta todellisten suojelutoimien toteuttamisen välttämättömyydestä ja pyrkiä varmistamaan, että tulevalla strategiakaudella päästään Etelä-Suomen metsien suojelussa vihdoin sanoista tekoihin.

Myös suoluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen esitetyt keinot ovat riittämättömiä. Oulun läänin eteläpuolella tarvitaan suojeltujen soiden ennallistamistoimien lisäksi ennallistamiseen perustuvaa suojelualueverkon merkittävää laajentamista.

Strategialuonnoksen mukaan eliölajien suojelun tehostaminen on mahdollista soveltamalla voimassa olevaa lainsäädäntöä ja suuntaamalla voimavaroja uudelleen. Luonto-Liiton näkemyksen mukaan lajien suojeluun olisi pikaisesti saatava lisäresursseja, sillä jo nykyisellään ylityöllistetyn ympäristöhallinnon mahdollisuudet esiintymien kartoittamiseen ja rajaamiseen ovat selvästi alimitoitetut.


Päämäärä 3

Kuten strategialuonnoksessa todetaan, luonnon monimuotoisuuteen liittyvää tutkimustietoa on viime vuosina tuotettu runsaasti useissa suurissa tutkimushankkeissa. Luonto-Liiton mielestä tulevalla strategiakaudella erityisen tärkeää olisi suunnata tutkimusresursseja laajoihin ja kattaviin maastokartoituksiin ja selvityksiin, jotka mahdollistavat monimuotoisuuden suojelutoimien tehokkaan kohdentamisen. Tällaisia tarpeellisia selvityshankkeita ovat esimerkiksi:
   
    - uhanalaisille lajeille tärkeiden suojelemattomien luontoalueiden kartoitus
    - suojelualueverkoston ulkopuolella sijaitsevien monimuotoisuuden suojelulle
      arvokkaiden metsäisten luontoalueiden kartoitus
    - liito-oravalle tärkeiden metsäalueiden kattava selvitys
    - uhanalaisten ja silmälläpidettävien luontotyyppien inventointi
      (luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin valmistumisen jälkeen)
    - metsälain 10 §:n erityisen tärkeiden elinympäristöjen täydennysinventointi


4. Strategian vaikutukset

Strategialuonnoksessa useaan otteeseen esiin nostettu näkemys, että Suomen luonnonsuojelualueverkosto olisi pääosin valmis, ei perustu todellisuuteen. Sekä metsä- että suoluonnon suojelussa on yhä merkittäviä määrällisiä ja laadullisia puutteita, joiden korjaaminen vaatii mittavia lisätoimia.


Kohta 1. Etelä-Suomen metsien luonnon monimuotoisuuden turvaaminen

Tärkeimmät tehtävät Etelä-Suomen metsä- ja suoluonnon monimuotoisuuden turvaamisessa ovat suojelualueverkostojen täydentäminen määrällisesti ja laadullisesti riittäviksi ja talousmetsien luonnonhoidon kehittäminen siten, että avainbiotoopit ja uhanalaisten lajien elinympäristöt pystytään säilyttämään. Ennallistamistoimia on lisättävä merkittävästi sekä metsä- että suoluonnon tilan parantamiseksi.

Strategialuonnoksessa viitataan METSO-arvioinnin tuloksiin tavalla, joka antaa virheellisen kuvan arvioinnin tuloksista. METSO-arviointi ei tue väitettä, että monimuotoisuuden tehokas ja tarkoituksenmukainen turvaaminen voitaisiin hoitaa kaikkien omistajaryhmien mailla vapaaehtoisilla keinoilla. Vaikuttaa siltä, että strategiassa keskitytään pelkästään yksityisiin metsänomistajiin, mutta Etelä-Suomen metsäluonnon suojelun kehittämisessä tärkeässä asemassa ovat myös valtio, kunnat ja erilaiset yhteisöt. Näiden osalta, ja kultakin erikseen, tulee järjestää eri tahoja osallistava arviointi mahdollisimman pian.

Seuraava tarkoitushakuinen muotoilu strategiatekstissä on syytä korjata: esitetyt tavoitteet eivät ole saavutettavissa "luonnonsuojelualueverkoston  ja talousmetsien hoidon yhdistelmällä". Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää luonnonsuojelualueiden lisäämistä ja talousmetsien luonnonhoidon tehostamista.

Kohta 4. Eliölajien suojelun tehostaminen

Eliölajien suojelun tehostaminen vaatii selvää lisäpanostusta maastotiedon keräämiseen. Tiedot uhanalaisten lajien nykyisistä elinalueista ovat puutteellisia, eikä pelkkä tietojärjestelmien parantaminen poista tätä ongelmaa.

Erityisesti tulisi huolehtia siitä, että uhanalaisten lajien suojelua edistetään uhanalaisten elinympäristöjen suojelun tehostamisella. Vuonna 1985 valmistuneen uhanalaismietinnön monien välttämättömien suositusten toteuttaminen on edelleen kesken (mm. tiedonkulku paikallistasolle, nuorten jalopuumetsien hankinta suojeluverkostoon). Tiedonvaihto-ongelmien ja elinympäristöjen suojelun ratkaiseminen vaatii selvästikin luonnonsuojelusäädösten täydentämistä.


LOPUKSI

Luonto-Liiton näkemyksen mukaan nyt esitellyn strategiaehdotuksen suurin ongelma on luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön rahoituksen sitominen nykytasolle. Näyttää selvältä, että strategian tavoitteiden saavuttaminen ja Suomen kansainvälisten sitoumusten täyttäminen vaativat huomattavia taloudellisia lisäresursseja. Ehdotetun kaltaisen yleistasoisen ja epäkonkreettisen strategian ja toimintaohjelman avulla ei pystytä luonnon monimuotoisuuden häviämiskehitystä pysäyttämään.

Helsingissä 10.12. 2006

Saara Susiluoma
Puheenjohtaja
Luonto-Liitto ry

[takaisin Lausunnot-etusivulle]