Suomi on Euroopan
metsäisimpiä valtioita. Suomessa pesii merkittävä osuus monen havumetsälajin
Euroopan pesimäkannasta. Suomessa pesii mm. yli 40 % Euroopan taviokuurnista,
yli 25 % isokäpylinnuista, noin 20 % kuukkeleista, pohjantikoista,
varpuspöllöistä, helmipöllöistä ja metsoista. Paitsi, että Suomen
tulee huolehtia kaikkien lintu- ja eliölajiemme hyvinvoinnista em.
lajien Euroopan populaation hyvinvoinnista on Suomella suuri vastuu.
Linnut ovat
erinomaisia biodiversiteetti-indikaattoreita eli niiden runsaus
ja hyvinvointi kertoo myös muiden eliölajien runsaudesta ja elinympäristöjen
tilasta. Vanhan metsän linnuston runsaus ja muutokset kertovat siis
erinomaisesti vanhojen metsien määrästä ja tilasta. Mitä vanhojen
metsien linnut kertovat metsiemme tilasta?
Suomessa tehtyjen
laskentojen mukaan keskimääräisellä metsälintulajilla on mennyt
muutamana viime vuosikymmenenä varsin hyvin, mutta vanhan metsän
lajeilla huonosti. Keskimääräisen metsälinnun kanta on hieman kasvanut
40-luvulta nykypäivään, mutta vanhan metsän lajien kanta on samassa
ajassa vähentynyt keskimäärin puoleen.
Vanhan metsän
lajit (mm. metso, puukiipijä, taviokuurna, lapintiainen, kuukkeli,
pohjantikka, palokärki, pikkusieppo, haarahaukka, kulorastas) on
ainoa selvästi taantunut metsälintujen lajijoukko. Muilla ekologisten
vaatimusten mukaisesti luokitelluilla ryhmillä (lehtimetsälajit,
havumetsälajit jne.) vastaavaa ei ole havaittavissa.
Kuukkeli on
malliesimerkki linnusta, joka tarvitsee elinympäristöönsä riittävästi
vanhaa metsää. Viime vuosisadan alkupuolella kuukkeli oli varsin
tavanomainen näky eteläisessä Suomessa, mutta ei ole enää. Se on
taantunut huomattavasti - Etelä- ja Keski-Suomessa on jäljellä enää
muutamia pieniä sirpalepopulaatioita. Etelä-Suomen lisäksi kuukkeli
on taantunut huomattavasti myös Pohjois-Suomessa. Suomen kokonaiskanta
on enää kolmannes 40-luvun tasosta. Taantuma on seurausta vanhojen
metsien määrän vähentymisestä ja sitä kautta huonontuneista pesimä-
ja talvehtimismahdollisuuksista.
Metso on vanhojen
metsien lintulaji, joka esiintyy edelleen lähes koko Suomessa. Metson
elinympäristön tulee olla monipuolinen. Metsokannat ovat tutkimusten
mukaan elinvoimaisia ainoastaan metsäalueilla, joiden laajuus on
3-6 km2 ja joissa vanhan metsän osuus on lajille riittävä. Metso
on taantunut noin 70% kolmessa vuosikymmenessä. Taantumisen tärkeimpänä
syynä on vanhojen, laajojen metsien väheneminen ja pirstoutuminen.
Metsäkanalinnuillamme
menee muutenkin huonosti. Metson lisäksi myös pyy ja teeri ovat
huomattavasti vähentyneet. Avohakkuut, metsäautotiet, ojitukset
ja sähkölinjat ovat pirstoneet metsäympäristön laikuittaiseksi.
Metsäkanalinnuistamme ainoastaan riekko ei ole taantunut. Se on
lajeista ainoa, joka ei ole suolintuna metsistä riippuvainen.
Myös talousmetsien
lajistosta eli metsien yleislinnuista löytyy muutama taantuja. Eniten
taantuneita ovat hömötiainen, leppälintu, töyhtötiainen ja tiltaltti.
Näistä hömötiainen, töyhtötiainen ja leppälintu ovat kolopesijöitä.
Näiden talousmetsien lajien taantuminen kertoo yhdestä talousmetsien
ongelmasta - kolopesijöille sopivia pesimäpuita, kolopuita ja pökkelöitä
on talousmetsissä liian vähän.
Vanhan metsän
lintulajisto ja em. lajit tarvitsevat elinympäristöönsä runsaasti
lahopuustoa. Luonnontilaisessa metsässä lahopuuta on noin kolmannes
puustosta. Talousmetsissä lahopuuta on vain noin 1 % puustosta.
Kookkaat lehtipuut, pökkelöt ja lahopuut ovat vanhojen metsien linnustolle
erityisen tärkeitä paitsi pesimäpaikkojen myös talvi- ja kesäravinnon
kannalta. Metsien rakenteen muutoksen vuoksi myös puuston tiheys,
monimuotoisuus ja pienilmasto ovat muuttuneet. Nämä kaikki ovat
vähentäneet vanhan metsän linnuston ravintovaroja. Lisäksi moni
talousmetsän keskelle säästynyt vanhan metsän alue on lintujen ja
muiden eliöiden kannalta todellista pinta-alaansa pienempi, koska
ne rajautuvat usein hakkuualoihin ja nuoriin metsiin ja vanhojen
metsien lajistolle epäsuotuisaa reunaa on runsaasti.
Lisää aiheesta:
Tucker, G.M.
& Evans, M.I. 1997. Habitats for birds in Europe. A Conservation
Strategy for the Wider Environment. BirdLife International.
Väisänen, R.A., Lammi, E. ja Koskimies, P. 1998. Muuttuva pesimälinnusto.
Otava.
Väisänen, R.A. 1997. Pesimälinnusto suurten mullistusten ilmentäjänä.
Suomen Biologian Seura Vanamo ry.
Väisänen, R.A. 1999. Jyrkimmin taantuneet yleiset maalinnut. Linnut
34(2):6-8.
Teemu Lehtiniemi
Suojeluvastaava, Conservation officer BirdLife Suomi ry, BirdLife
Finland rf
PL 1285, 00101 Helsinki Puh. (09) 685 4700, Fax (09) 685 4722
toimisto(@)birdlife.fi
http://www.birdlife.fi/
>>>
TAKAISIN The Last of the last- sivulle