Lapin koskemattomien
lakimetsien hakkuu on muuttunut Metsähallituksen pysyväksi käytännöksi
(HS 7.4.). Korkeilla alueilla sijaitsevien metsien hakkuu ei kuitenkaan
ole ongelma pelkästään metsänuudistumisen kannalta. Aarniometsien
hakkuu vie elinmahdollisuuksia muilta metsäluontoa käyttäviltä
elinkeinoilta sekä aarniometsien eliölajeilta.
Metsänhakkuiden
ja muiden maankäytön muotojen vaikutukset poronhoidon harjoittamisen
edellytyksiin on jätetty vaille huomiota. Ei ole tuotu esiin sitä,
kuinka metsänhoidolliset neronleimaukset tuhosivat porojen ravintovaroja:
koivuviha kesäravintoa, jäkälikkökankaiden auraukset talviravintoa
ja luppokuusikoiden hakkuut kevätravintoa.
Kukaan ei
ole nostanut esiin sitä, kuinka voimatalous tekoaltaineen, matkailu,
liikenne, kaivostoiminta, turvetuotanto ja monet muut maankäyttömuodot
valtaavat ja pirstovat porolaitumia aiheuttaen lisätyötä- ja kustannuksia.
Entistä enemmän poroja on jouduttu sijoittamaan entistä pienemmille
alueille, joilla on ollut entistä vähemmän ravintoa. Porotalouden
on ollut tähän kaikkeen sopeutuminen. Poronhoitajia "kuullaan,
muttei kuunnella". Valinnanvapaus huonon ja erittäin huonon vaihtoehdon
välillä tai leimikoiden pieni siirtely ei anna todellisia vaikutusmahdollisuuksia,
joita tarvittaisiin, kun esimerkiksi hidaskasvuista metsää hakataan,
mikä vaikuttaa poronhoidon harjoittamiseen sadankin vuoden ajan.
Pohjois-Sallan
paliskunta, jonka alueella Tuntsan alueen ja Aitatsivaaran hakkuut
tapahtuvat, on ollut voimaperäisen metsätalouden kohteena vuosikymmeniä.
HS:n artikkelissa mainittu alue paliskunnan keskellä (laajemmin
määriteltynä) Siuloiva - Naruskan Tammi ja Jousitunturi -jakson
pohjoispuolen alueet ovat paliskunnan tärkein alue, josta porot
löytävät ravintonsa luppopuista keväällä, kriittiseen aikaan kaivun
loputtua lumen ollessa paksuimmillaan ja kovimmillaan. Alue on
tähän asti saanut olla rauhassa mm. korkean sijaintinsa johdosta.
Paliskunnan hallituksen kielteinen lausunto hakkuista ja kartta
alueesta löytyvät sivuilta: http://www.luontoliitto.fi/metsa/salla.
Tähän asti
Pohjois-Sallan paliskunta on onnistunut sopeuttamaan poronhoitonsa
metsäntalouden toimintoihin poronhoitajien kustannuksella poromäärää
laskemalla. Onko tämä oikein? Poromäärää laskettiin koko -90-luvun
ajan paliskunnan omilla päätöksillä. Suurin vähennys tehtiin 1992-93,
jolloin eloporomäärää vähennettiin n. 1000 kpl ja toinen 1997-98,
jolloin vähennettiin n. 600 poroa. Tästä huolimatta maa- ja metsätalousministeriö
vähensi poroja vielä 200 kpl kolme kuukautta sitten. Näin käy
paliskunnan, jonka poroista vain 5 % on ollut talvisessa lisäruokinnassa
ja mikä on yrittänyt kaikin keinon hoitaa poronsa vanhoilla, luonnollisilla
tavoilla. Metsätalouden vaatimuksiin on yritetty sopeutua myös
laidunkiertoja uudelleen järjestämällä mm. uusia laidunaitoja
rakentamalla.
Porotaloutta
ei otettu huomioon myöskään vanhojen metsien suojeluohjelman valmistelussa,
jossa inventoinneista rajattiin poronhoitoalueella pois Metsä-Lappi.
Metsähallituksen näkökulma on, että virallisten suojelualueiden
ulkopuolella kaikki metsät ovat talouskäytössä. Nyt jäljellä olevat
koskaan päätehakkaamattomat metsät sijaitsevat vaikeapääsyisimmillä
ja heikoimmin tuottavilla alueilla kuten metsänrajan tuntumassa
Pohjois-Sallassa. Näiden metsien merkitys on metsänrajan suojelussa
ja monikäytössä paljon suurempi kuin sellukattilassa, jonne 70-80
% aarniometsien puusta päätyy nykyisten tukkipuun laatuvaatimusten
vuoksi. Metsähallituksen toiminta vie myös uskottavuutta kotimaiselta
metsien sertifiontijärjestelmältä, jos ekoleiman saa puutavara,
mikä on peräisin aarniometsäalueelta, missä uudistuminen on epävarmaa.
Valtion metsien
rakenne on vinoutunut vuosikymmenten aikana voimakkaiden hakkuiden
seurauksena niin, että päätehakattavaa metsää on suhteessa vähän
ja nuoria metsiä paljon. Edessä on 15-30 vuoden jakso, ennenkuin
Lapin kasvatusmetsistä alkaa saada jonkinlaista tukkipuuta. Vinoutuma
vain pahenee, jos edelleen hakataan rahakkaita leimikoita. Viimeisiä
vaaroja ei kannata parturoida tuntureiksi, vaan aarniometsät pitäisi
säästää tuleville sukupolville ja kestävämpään käyttöön sekä suunnata
Metsähallituksen metsätaloussuunnittelijoiden voimat kasvatusmetsien
käsittelyyn.
Olemme sitä
mieltä, että Metsähallituksen tulostavoitteita tulee laskea eduskunnan
tälle vuodelle korottamasta 260 miljoonan markan tavoitteesta.
Lisäksi valtion metsien kestävä ja muut elinkeinot huomioonottava
hakkuumahdollisuus on arvioitava uudelleen nykytiedon valossa.
Huonosti uudistuneet alat, korkeat alueet, kitumaat ja suojametsäalue
on otettava pois hakkuusuunnitelmista.
Metsä-Lapissa
myös riistan elinolosuhteet tulisi ottaa paremmin huomioon metsien
käsittelyssä ja metsästyslupien myynnissä. Metsäkanalintujen kantojen
romahdukseen lienee useampia syitä, mutta suurin on mitä ilmeisimmin
metsien rakenteen muuttuminen. Voidaan kärjistetysti sanoa, että
ilman viimeisten vanhojen metsien säästämistä, on pelättävissä,
että metsostakin tulee pian uhanlainen laji!
Matti Ikonen
Luonto-Liiton metsäryhmästä
ikonen(@)iki.fi
Matti Särkelä
Paliskuntain yhdistyksestä
matti.sarkela(@)paliskunnat.fi