Tapaus Ulvinsalo, marraskuu 1996

Metsähallituksen Kuhmon yksikkö laiminlöi ympäristöohjeita ja jätti luonnonsuojeluosastonsa lausunnot huomioimatta "..senhetkisen puutavaran toimitustilanteen takia". Johdettiinko myös puun ostajaa harhaan?


Metsähallituksen Kuhmon yksikkö pyysi luonnonsuojeluosastolta lausunnon Ulvinsalon luonnonpuiston pohjoispuolelle suunnittelemistaan hakkuista kesällä 1996. Luonto-Liiton saamien tietojen mukaan alueellinen metsähallituksen luonnonsuojeluyksikkö, Kainuun puistoalue esitti maastokäyntien perusteella hakkuiden rajoittamista pois parhailta aarniometsäkuvioilta - talouspuoli kuitenkin hakkasi metsät alkuperäisten suunnitelmiensa mukaan. Näin tapahtui ainakin leimikolla SAUNA 61-Mustavaara.

Puut ostanut UPM-Kymmene Oy oli pyytänyt metsähallitukselta vakuudet siitä, että hakkuut tehdään metsähallituksen tulostoimintojen (luonnonsuojelu ja metsätalous) yhteistyönä. Muistiko metsähallituksen Kuhmon yksikkö kertoa UPM-Kymmenelle, ettei luonnonsuojelun lausuntoa huomioitu toteutuksessa?

Luonto-Liitto on tiedustellut kirjeitse ja puhelimitse metsähallituksen paikalliselta luonnonsuojelulta ja metsätaloudelta sekä keskusyksiköltä selvitystä tapahtuneesta. Paikallinen luonnonsuojeluosasto vastasi kirjeeseen heti; Kainuun puistoalueen mukaan "hakkuista vastaa metsätalous, jolta voi tiedustella miten asiassa meneteltiin". Talousyksikön vastaus viipyi kolme kuukautta. Siinä kerrotaan menettelyn syyksi seuraavaa: "Puistoalueen lausuntoja ei ole voitu huomioida sen hetkisen puutavaran toimitustilanteen takia."

Kyytiä monimuotoisuudelle...

Kelojen, pökkelöiden ja lahopuiden merkitys metsiemme uhanalaiselle lajistolle on ymmärretty jo vuosia sitten - niin yksityismetsätalouden kuin metsähallituksenkin hakkuuohjeissa. Ulvinsalon luonnonpuiston läheisyydessä marraskuussa 1996 tehdyiltä hakkuilta oli kuitenkin tehokkaasti kerätty tienvarren pinoihin kelojen ja pökkelöiden lisäksi jopa satojen vuosien ikäisiä maapuurunkoja! Metsähallitus osaa..

Metsähallitus suunnittelee uusia hakkuita - tietoja ei anneta

Ulvinsalon luonnonpuisto on yksi kaikkein arvokkaimpia metsänsuojelualueita Suomessa. Suojelualueen rajat vedettiin aikanaan kartoille ja maastoon viivasuorina - 90-luvulla puistoa on laajennettu ympäristön vielä toistaiseksi hakkuilta säästyneihin metsiin. Ulvinsalon ympäristössä on kuitenkin edelleen suojelun ulkopuolella satoja hehtaareja erittäin arvokasta aarniometsää. Osa metsistä on täysin vapaata riistaa metsähallitukselle, osalle on valmistumassa metsien pirstomista jatkava alue-ekologinen suunnitelma.

Metsähallituksen Kuhmon yksikkö ei ole vastannut kirjeitse tehtyyn tiedusteluun hakkuusuunnitelmien yksityiskohdista.


KUVA 1. Raskasta kalustoa aarniometsässä. Kaivinkonetta tarvittiin tienrakennukseen suon takaiseen metsäsaarekkeeseen.
KUVA 2. Avohakkuu Mustavaarassa KUVA 3. Avohakkuu Sompavaarassa
Metsähallitus mainostaa mielellään ns. uusia metsänkäsittelyohjeitaan ja etenkin avohakkuiden koon pienenemistä menneisiin vuosiin verrattuna. Valtionmetsät Itä- ja Pohjois-Suomessa ovat jo niin pirstoutuneita ettei menneiden vuosien kokoisia avohakkuita yksinkertaisesti voisikaan tehdä. Toinen asia on, voidaanko muutamien kymmenien metrien levyisien metsäkaistaleiden todellakin sanoa erottavan uudistusalat toisistaan.. Hakkuilla käsitellyt alat ovat usein edelleen kymmenien hehtaarien suuruisia.

LISÄÄ KUVIA Ulvinsalon pohjoispuolen hakkuista ja hakkuuvuoroaan odottavista metsistä


  pääsivu

 valokuvia ja raportteja

Venäjän lähialueiden metsät

 english pages

tiedotteet

yhteystiedot

yleistä

 AIHKI-lista