Kuka valvoo Metsähallitusta? - Metsähallitus Hakkuut Etelä-Sotkamon aarniometsissä jälleen sopimusten vastaisia Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön välisen sopimuksen mukaisesti luonnonsuojelujärjestöjen suojeltaviksi esittämillä kohteilla Pohjois-Karjalassa ja eteläisessä Kainuussa tehdään hakkuita metsähallituksen luonnonsuojelun, metsätalouden ja paikallisen ympäristökeskuksen kesken yhteisesti sovitulla tavalla. Metsähallituksen Kajaanin metsätalousyksikön Heiton toimintapiirin (Sotkamo) parhaillaan (MAALISKUUSSA 1997) hakattava leimikko Niemijärvi 7 sijaitsee osittain tällaisilla luonnonsuojelujärjestöjen esittämillä suojelukohteilla. Tästä huolimatta mainitun sopimuksen muut osapuolet eivät ole ko. hakkuista kuulleet mitään ennen Luonto-Liiton yhteydenottoa. Lisäksi leimikon lohkoja on myös sellaisilla metsäkuvioilla, jotka Metsähallituksen Kainuun puistoalueen toimesta on inventoitu kesällä 1993 ja esitetty vanhojen metsien suojelutyöryhmälle käsiteltäviksi osana Etelä-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelman laadintaa. YM:n ja MMM:n aikaisemmat sopimukset velvoittavat metsähallituksen metsätalouden ja luonnonsuojelun suunnittelemaan tällaiset hakkuut yhteistyössä. Metsähallituksen Kajaanin yksikkö ei ole toiminut sopimusten edellyttämällä tavalla. Metsähallituksen luonnonsuojelu sai jälleen kerran tiedon hakkuista Luonto-Liitolta. Kajaanin yksikkkö on menetellyt vastaavalla tavalla aikaisemminkin. Iso-Kauhea, Lapamäki-Kangaslampi ja useat eri hakkuut Heiskasenpuron suojelualueen ympäristöissä vuosina 1994 ja 1996 ovat esimerkkejä tapauksista, joissa metsähallituksen metsätalous ei ole sopimusten mukaan tiedustellut puistoalueen lausuntoa hakkuista inventointialueilla tai joissa lausunto kyllä on pyydetty, mutta sitä ei ole toteutuksessa huomioitu. Sotkamon toimiston Timo Impiön mukaan "on aina itsenäisesti harkittu kenelle ilmoitetaan ja mitä" (suull. Kangaslampi 31.10.96, Sotkamon tsto 10.3.97). Luonto-Liitto on pyytänyt asiassa metsähallituksen selvitystä. Kuinka monta esimerkkiä vielä tarvitaan, ennenkuin metsähallituksen talousyksiköt saadaan toimimaan edes sovittujen menettelytapojen mukaan? Sen lisäksi, että nyt kyseessä olevassa tapauksessa on Kajaanin yksikön toimesta jälleen lyöty laimin sovitut menettelytavat, hakkuissa rikotaan Metsähallituksen ympäristöoppaan ohjeita. Leimikon lohko 4 sijaitsee Heiskasenpuron luonnonsuojelualueen välittömässä läheisyydessä (200 metriä). Ympäristöoppaan mukaan: Suojelualueisiin rajoittuvien metsien käsittely suunnitellaan ja toteutetaan metsätalouden ja luonnonsuojelun paikallistason yhetistyönä, jotta suojelualueen luonnonarvoja ei heikennetä. Toimintatapoihin ja ratkaisuihin vaikuttavat tällöin suojelualueen koko sekä ennenkaikkea sen rajaus ja reunakuviot. Hakattava lohko sijaitsee 200 metrin päässä suojelualueen rajasta. Tästä syntyy epäilemättä tulkintaerimielisyyksiä "suojelualueeseen rajoittumisesta". Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Kajaanin yksikkö hakkasi mainittujen kuvioiden väliseltä alueelta usean hehtaarin verran aarniometsää kesällä -94 lähes välittömästi vasta maastoon merkittyyn suojelualueeseen rajoittuen. Silloinkaan hakkuita ei suunniteltu luonnonsuojelun kanssa. |