Hyvät osakkeenomistajat, arvoisa yhtiökokouksen puheenjohtaja.

Vuosi sitten maaliskuussa Enso Oyj:n yhtiökokous käsitteli tekemäämme aloitetta, jonka mukaisesti Enso Oyj olisi lopettanut puun hankinnan kotimaamme aarniometsistä yhtiölle luovutetun kartan mukaisesti.

Aloitteemme kuitenkin hävisi tuolloin äänestyksessä melko murskaavin numeroin. Yhtiön operatiivinen johto on noudattanut uskollisesti yhtiökokouksen tuolloin antamaa signaalia: viimeisen vuoden aikana Enso Oyj, sittemmin Stora Enso Oyj, on hankkinut puuta pelkästään Itä-Suomen osalta yli 35:stä kyseiselle kartalle nimetystä aarniometsäkohteesta.

Ennenkuin käyn läpi tälle yhtiökokoukselle tekemämme esityksen sisällön ja perusteet, kertaan lyhyesti Stora Enso Oyj:n puunhankinnan ympäristöpolitiikan kehittymistä viime vuosina.

Kuten tunnettua, Enso Oyj luopui ensimmäisenä yhtiönä maailmassa aarniometsien hakkuista Venäjän Karjalassa vuoden 1996 lopulla. Vuonna 1997 tämä niin sanottu vanhojen metsien hakkuumoratorio laajeni koskemaan myös Murmanskin aluetta. Vuonna 1998 Stora Ab ekosertifioi kaikki metsänsä FSC (Forest Stewardship Council eli Hyvän Metsänhoidon Neuvosto) -järjestelmän mukaisesti. FSC-sertifioinnin hyvää metsänhoitoa käsittelevien periaatteiden mukaisesti tästä seuraa mm. se, että yhtiö ei hanki enää puuta Ruotsin aarniometsistä. Saamiemme ennakkotietojen mukaan Stora Enso Oyj tulee toukokuussa 1999 ilmoittamaan kantansa vanhojen metsien hakkuumoratorion laajentamiseen koskien Vologdan, Arkangelin ja Komin alueita. Näin ollen ainoa alue Pohjois-Euroopassa, jossa Stora Enso tulee todennäköisesti jatkamaan aarniometsien ostoja vuosituhannen taittuessa, on Suomi.

YHTIÖKOKOUKSELLE ESITETYT VAATIMUKSET

Edellä esitellyn uhkakuvan torjumiseksi olemme tehneet yhtiökokoukselle seuraavat kaksi aloitetta:

1. Stora Enso Oyj:n puunhankintapolitiikkaa tarkistetaan siten, että yhtiö ei jatkossa hanki Suomessa puuta Ruotsin FSC-standardin aarniometsämääritelmän mukaisista metsistä.

2. Stora Enso Oyj ekosertifioi Suomessa sijaitsevat metsänsä Forest Stewardship Council -järjestelmän mukaisesti vuoteen 2000 mennessä.

Haluan seuraavaksi perustella lyhyesti esittämiämme vaatimuksia.

STORA ENSON FSC-SERTIFIOITAVA METSÄNSÄ VUOTEEN 2000 MENNESSÄ

Aloitan jälkimmäisestä vaatimuksestamme, jonka sisältö on siis puunhankintapolitiikan yhtenäistäminen Suomen ja Ruotsin osalta Ruotsissa jo omaksutun FSC-standardin mukaiseksi vuoteen 2000 mennessä.

Tämä vaatimus ei ehkä juuri perusteluja kaipaa, kyseessähän on fuusioituville yhtiöille siirtymävaiheessa joka tapauksessa eteen tuleva kysymys yhtiöiden toimintaperiaatteiden yhtenäistämisestä. On varsin luonnollista, että fuusion tuloksena syntynyt yhtiö omaksuu tässä, kuten muussakin toiminnassaan, korkeamman olemassa olevista standardeista.

Syy sille, miksi esitimme tämän asian käsittelemistä Stora Enso Oyj:n yhtiökokouksessa, on halu varmistaa se, että tämä ympäristöpolitiikan osalta vielä muotoansa hakeva yhtenäistämisprosessi lähtee kehittymään oikeaan suuntaan.

Paras perustelija tälle esitykselle olisi varmasti fuusion toisen osapuolen Storan johto, joka on jo saanut käytännön kokemusta FSC-standardin soveltamisesta. Storan omassa julkaisussa "Vad är FSC", jota voin hyvillä mielin suositella iltalukemiseksi myös meille Ensolaisille, on tiivistetty syy siihen, miksi Stora FSC-sertifioi Ruotsissa sijaitsevat metsänsä vuonna 1998: "Marknaden för FSC-certifierade produkter växer".

Vihkonen sisältää myös tälle yhtiökokoukselle tärkeän suosituksen: "FSC-standard i varje land". Vaikka olosuhteet ja edellytykset vaihtelevat maailman eri kolkissa, voidaan kullekin maalle laatia sen olosuhteita vastaavat FSC-kriteerit. Vertailtaessa Suomea ja Ruotsia keskenään suhteessa maailman muihin kolkkiin, voidaan todeta, että täällä luonnonolosuhteet ovat hyvin samankaltaiset, ja hallinnollisista eroista merkittävin on se, että suomalaismetsistä on suurempi osa yksityisomistuksessa kuin Ruotsissa. Stora Enso on aloittanut Ruotsissa omien metsiensä lisäksi myös yksityismetsistä hankittavan puun FSC-sertifioinnin. Kyseisen mallin siirtämisen myös Suomeen pitäisi siis olla mahdollista. Koska Stora Enson omien metsien pinta-ala on Suomessa Ruotsin osuutta pienempi, pitäisi omien metsien sertifioinnin onnistua täällä jopa Ruotsia helpommin.

Ehkä tärkein yksittäinen FSC:n periaate on prinsiippi numero 9, jonka mukaan luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset metsät tulee jättää hakkuiden ulkopuolelle. Tämä on varmistettu Ruotsissa määrittelemällä aarniometsät niin sanotuiksi avainbiotoopeiksi, jotka säästetään hakkuiden yhteydessä. Mikäli varsinaiset avainbiotoopit eivät täytä 5%:n osuutta tarkasteltavasta alueesta, valitaan säästettäväksi myös muita kohteita siten että tämä raja täyttyy.

PUUNHANKINTA AARNIOMETSISTÄ LOPETETTAVA

Ensimmäisen vaatimuksemme sisältö voidaan edellisen nojalla muotoilla siten, että Stora Enso ottaa käyttöön FSC-standardin 9. periaatteen välittömästi käyttöön myös Suomessa. Haluaisin vielä lyhyesti perustella sitä, miksi tämä kohta on niin tärkeä, että sen kiirehtiminen on välttämätöntä.

Ensinnäkin, kuten jo johdannossani totesin, Stora Enso Oyj ei ole noudattanut FSC:n 9:ttä periaatetta Suomen toiminnassaan. Olkoon tästä osoituksena oheinen kartta, joka osoittaa ne Metsähallituksen hakkaamat Itä-Suomen aarniometsäkohteet, joilta Stora Enso on viimeisen vuoden aikana hankkinut puuta. Kartta sisältää myös kohteita, jotka ovat parhaillaan Metsähallituksen leimikkokartoilla. Jo hakatut kohteet sisältävät mm. Suomussalmen Malahvian, Kuhmon Kangasvaaran, Kuhmon Haukivaaran, Kuhmon Jämäsvaaran ja Hyrynsalmen Kukkurin. Lähiviikkoina hakkuisiin on menossa mm. Kuhmon Laamasenvaara. Sotkamon Heinävaara hakataan vuoden loppuun mennessä.

Sirpaloituneiden aarniometsien hävittäminen on johtanut surulliseen metsäkuvaan: Suomen metsistä voidaan vanhoiksi metsiksi laskea enää vain kahdeskymmenesosa, ja tästäkin yli puolet on tällä hetkellä hakkuu-uhan alla. Etelä-Suomessa tilanne on vielä verrattomasti huonompi, täällä puhutaan prosentin kymmenisosista.

Monille vanhoihin metsiin erikoistuneille lajeille tämä on tarkoittanut täyttä katastrofia. Suurin mahdollinen yhtä eliölajia potentiaalisesti uhkaava katastrofi on sen sukupuutto, viimeisenkin yksilön häviäminen. On arvioitu, että tällä hetkellä uhanalaisiksi määriteltyjen 727 metsälajin lisäksi useita satoja muitakin, tällä hetkellä vielä melko runsaita lajeja, uhkaa Suomessa tämä kohtalo, vaikka kaikki vielä jäljelläolevat aarniometsät säästettäisiin. Jos hakkuut edelleen jatkuvat, tulee sukupuuttoaalto olemaan vielä laajempi.

Lopuksi, arvoisat osakkeenomistajat, herra puheenjohtaja.

Haluaisin muistuttaa, että kyseessä ei ole kyse vain satojen eliölajien kohtalosta, vaan myös jostain monille meille paljon kouriintuntuvammasta asiasta, nimittäin Stora Enso Oyj:n taseiden ja tuloslaskelmien viimeisille riveille piirtyvistä numeroista.

Kuten tunnettua, keskieurooppalaiset paperinostajat eivät ole ymmärtäneet, miksi tilastojen mukaan ennätyssuurta puuturkkia kantava Suomi joutuu tarjoamaan heille tämän sukupuuttoaallon varjostamaa paperia. Viime vuoden yhtiökokouksessa esittelin teille hollantilaisten paperinostajien Enso Oyj:lle toimittamaa kirjettä, jossa esitettiin moratoriota Suomen aarniometsille. Käydyn kirjeenvaihdon seurauksena tilanne ei muuttunut miksikään, ja nämä paperinostajat toistivat vaatimuksensa viime vuoden heinäkuussa lähettämässään kirjeessä. Vain sanankäänteet ovat koventuneet: "Tämä alkaa jo haitata liikesuhteitamme", Wegener Arcaden ostopäällikkö de Graauw totesi Helsingin Sanomissa tämän vuoden tammikuun 17. päivä viitaten Malahvialla käynnissä olleisiin aarniometsähakkuisiin. Käytännössä tämä tarkoittaa de Graauw:n mukaan sitä, että "ehkä ostamme vähemmän paperia Suomesta".

Stora Ensolla on nyt ehkä viimeinen tilaisuus vakuuttaa asiakkaansa siitä, että se on fuusionsa jälkeen nousemassa maailman johtavaksi metsäyritykseksi myös ympäristöstandardiensa osalta.

Osakkeenomistaja, TkT Otso Ovaskainen seuraa metsäsektorin toimintaa aitiopaikalta Luonto-Liiton metsäjaoston puheenjohtajana.

Lisätiedot p. 050-309 2795