Malahvian
alueen lajisto, koostettu Metsähallituksen Kainuun puistoalueen
inventointiraporteista vuodelta 1993. Muut lähteet: Kainuun ympäristökeskuksen
Natura-tietolomake.
-Lajistossa
kuvastuu alueen erämaisuus ja luonnontila.
-Erityisesti
linnusto on monipuolinen ja edustava. Valtakunnallisesti vaarantuneesta
kotkasta tehdään havainnot vuosittain. UHEX-mietinnön
mukaan kotkan uhanalaisuuden syinä ovat mm. häirintä
ja liikenne, sekä metsien ikärakenteen muutokset; vanhojen
metsien ja kookkaiden puiden väheneminen.
-Voimakkaasti
harvinaistunut, valtakunnallisesti silmälläpidettävä
taantunut selkälokki kuuluu alueen linnustoon. Kuikasta poikueineen
on useita havaintoja. Kuikan uhanalaisluokitus on valtakunnallisesti
silmälläpidettävä taantunut. Selkälokin ja
kuikan yhtenä uhanalaisuuden syynä on häirintä.
-Lapinpöllöstä
poikueineen on useita havaintoja. Olkihuuhdanaholle pesintäkuviolle
on rakennettu tie kesällä 1998.
-Kalasääskipari
saalistelee seudun järvillä ja lammilla. Kivi-Kevätin
itäpuolella on kanahaukan pesä. Varpusuolla tavattiin laulujoutsenpoikue.
Kurjen jälkiä löydettiin useilta soilta.
-Alueen
lammilla ja soilla viihtyy myös metsähanhi. Hukkakankaan
itäpuolella on hanhisuo. Metsäkanalintukanta on Malahvian
alueella vahva. Alueella on useita metson soidinpaikkoja. Yksi niistä
avohakattiin marraskuussa 1998.
-Luonnonkoloissa
pesivä tervapääskykanta on sekin runsas.
-Vanhojen
metsien tunnuslinnut kuukkeli ja pohjantikka kuuluvat nekin Malahvian
lajistoon.
-Lisäksi
Malahvialla tavataan mm. viirupöllöä ja hiirihaukkaa.
>>> lisää linnustosta:
tutkija Mauri Leivon lausunto 9.12.98
-Nisäkäslajistoon
kuuluu mm. karhu.