Pohjois-Euroopan
vanhojen metsien kartta
Tiivistelmä
Olli Turusen puheesta vanhojen metsien kartan julkistamistilaisuudessa
10.5.2000
"Vanha
metsä" on biologinen, ei metsätaloudellinen käsite. Se tarkoittaa
metsää, joka toimii elinympäristönä sellaisille vaateliaille metsälajeille,
jotka häviävät metsätalouden tai muun metsän luontaisia prosesseja
muuttavan toiminnan vuoksi. Motiivina karttaselvityksen tekemiseen
Suomesta on se, että meillä on yhä useita arvokkaita vanhoja metsiä
suojelematta. Kokonaiskuvan luominen koko maan tilanteesta kohde kohteelta
on tärkeä tieteellisten perusteiden saamiseksi mahdollisille suojeluratkaisuille.
Kartan ansiosta vanhojen metsien hakkuiden välttäminen Suomessa on
helpompaa kuin koskaan.
Vanhojen
metsien valinnassa käytettiin Suomessa seuraavia kriteerejä
1. Selvitys
koskettaa vain metsämaata (metsän puuntuottokyky vähintään 1 m3/ vuosi/
ha)
2. Metsän minimipinta-ala on 10 ha
3. Metsässä ei ole tehty hakkuita viimeiseen 40 vuoteen
4. Metsässä on lahopuustoa vähintään 10 m3 / ha tai 10 % elävästä
puustosta
5. Puusto, tai erirakenteisessa metsässä osa puustosta on uudistusiän
ylittänyttä
Globaalisti
tärkeistä metsäketjuista yksi myös Suomessa
Jäljellä
olevat vanhojen metsien alueet keskittyvät maankäyttöhistorian vuoksi
tietyille seuduille. Pohjois-Euroopasta voidaan erottaa viisi massiivista
etelä-pohjois-suuntaista vanhojen metsien ketjua: Kölivuoristo, Suomen
ja Venäjän välinen rajaseutu, Vodlajärvi-Vienanmeri, Kotlas ja Uralvuoristo.
Nämä "Green-Beltit" ovat keskeisiä globaalia suojelualueiden verkkoa
luotaessa. Fennoskandian ehkä arvokkaimpana yksittäisenä vanhan metsän
alueena voidaan pitää Paanajärven erämaata, josta osa on kansallispuistona.
Vanhoja
metsiä aikaisempaa oletettua vähemmän Suomessa
Vaikka
selvitykseen ei kuulunut pinta-alojen laskeminen, voidaan vanhan metsän
määrästä tehdä kuitenkin suuntaa antavia arvioita. Suomessa niitä
on tämän selvityksen kriteereillä 800 000-900 000 ha eli alle 4.5
% metsämaasta. Vanhat metsät painottuvat Ylä-Lappiin ja heikkotuottoisille
maille. Runsaspuustoisia, alavien alueiden vanhoja metsiä tästä on
pieni osa ja juuri niiden säilyttäminen on keskeisintä vaateliaan
lajiston kannalta. Muut arviot vanhan metsän määristä maassamme vaihtelevat
1 100 000-1 700 000 ha:n välillä.
Vanhojen
metsien suojelu edelleen kesken
Suojelualueilla
ja suojeluohjelmissa vanhoja metsiä on tämän selvityksen perusteella
noin 550000 ha. Muutamien alueiden, kuten Inarijärven saarten suojelustatus
on epäselvä. Alue-ekologisen suunnittelun voi optimistisesti arvioida
turvaavan noin 100000 ha vanhaa metsää. Näin laskien Suomessa olisi
suojeltu vanhaa metsää arviolta 650000 ha, mikä on 3.2 % metsämaasta.
Suojelun ulkopuolelle jääneet alueet sijaitsevat pääosin alavilla,
valtion omistamilla mailla. Tärkeistä suojelemattomista vanhoista
metsistä mainittakoon seuraavat "hot-spotit": Pohjois-Lapissa "Suomineidon
kainaloon" sijoittuva, osin suojelematon metsäerämaa, Itä-Lapissa
Tuntsan alue, Kainuussa Jämäsvaara, Malahvia, Losovaara ja Laamasenvaara,
Pohjois-Karjalassa Näätävaara ja Salmijärvi. Etelä-Suomen metsien
suojelussa pienten yksittäisten vanhojen metsien lisäksi on erityisen
tärkeä Pohjois-Karjalan ja Etelä-Kainuun rajalta Suomenselälle ulottuva
vedenjakajaseutu. Suomella on tärkeä kansainvälinen rooli itärajamme
"Green-Beltin" lisäksi myös vanhojen metsien yhteyden turvaamisessa
Venäjän erämaametsistä Skandinavian niemimaalle. Suomessa tämä yhteys
on uhkaavimmin katkeamassa Lounais-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla,
jossa tämä "Suuri Ketju" kulkee pääosin keski-boreaalisessa vyöhykkeessä.
Lisätietoja:
Olli
Turunen
Suomen vanhojen metsien kartan tekijä
olli.turunen(@)helsinki.fi
puh. 040-7553815
