Maastoinventointien perusteella leimikkoalue on erirakenteista, lähes luonnontilaista männikköä, jossa kuolleen pystypuuston määrä on parhaimmillaan 170 runkoa hehtaarilla (keskim. 125 runkoa/ha). Vanhimpien mäntyjen ikä on yli 300 vuotta, ja valtapuuston ikä monin paikoin n. 200 vuotta. Metsähallitus perustelee hakkuita mm. "ennallistavalla vaikutuksella" ja alueen metsäluonnon "monipuolistamisella". Minkään ekologisen tietämyksen mukaan lähes luonnontilassa säilyneiden metsien luonnontilaa ei hakkuilla voi sen enempää ennallistaa kuin monipuolistaa. Joskus metsien polttaminen voi olla perusteltua, mutta ainoa peruste vähien aarniopuiden hakkuille on ahneus.

Alueen metsät ovat EU:n suojeltaviin luontotyyppeihin kuuluvia boreaalisia luonnonmetsiä. Leimikkoalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee useita muitakin Natura 2000 - ohjelman luontotyyppejä. Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto ovat esittäneet aluetta sisällytettäväksi Natura 2000 - ohjelmaan. Natura-ohjelman lausuntokierros ei vielä ole edes alkanut - tästä huolimatta metsähallitus ei näe esteitä hakkuiden aloittamiselle. Voidaan kysyä, mikä on kansalaisten "oikeusturva" ja lausuntokierroksen mielekkyys, jos Natura-ohjelman kuulemisen aikana siihen esitettyjä kohteita voidaan tuhota.

Rasva-Kitkasuon aluetta on kokonaisuudessaan ehdotettu myös osaksi Fennoskandian Vihreää Vyöhykettä UNESCO:n maailmanperintöohjelmaan. Vihreän vyöhykkeen arvo on huomattu kansainvälisesti ja Suomen viranomaisia on kehotettu kiinnittämään huomiota Suomen viiden suurimman ympäristöjärjestön (Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace Finland, BirdLife Suomi, WWF Suomen rahasto ja Luonto-Liitto) yhteiseen kannanottoon alueiden puolesta.

Luonto-Liiton saamien tietojen mukaan metsähallitus on pyytänyt alueelliselta ympäristökeskukselta lausunnon leimikkosuunnitelmista. Ympäristökeskuksesta on kerrottu, että "leimikko näyttäisi olevan arvokkaimmalla alueella". Kirjallista lausuntoa ei ympäristökeskuksesta haluta "talon ulkopuolelle" näyttää, koska "ylemmältä taholta on annettu ymmärtää etteivät juuri tämän tapauksen paperit ole julkisia, ettei tule ylimääräisiä rettelöitä". Saamamme käsityksen mukaan ympäristökeskuksen on, metsien luonnonarvoista piittaamatta, annettu ymmärtää ettei hakkuista voi antaa kielteistä lausuntoa, koska Natura-rajauksen jaosta, jossa osa aluetta osoitettiin metsätalousalueeksi, on YM:n ja MH:n kesken sovittu.

Puhelimitse asiaa selvitellessä ympäristöministeriössä kukaan ei tiedä, kuka tämänsisältöisiä ohjeita olisi antanut.

Metsähallitus, Ympäristökeskus ja Ympäristöministeriö ovat esittäneet kaikki erilaisen tulkinnan siitä, miten ja minkä viranomaisten kesken Rasvasuo-Kitkasuon Natura-alueen laajennuksesta ja laajennusalueen jaosta metsätalousalueeseen ja suojeltavaan alueeseen on sovittu.

Kuka vastaa?

Luonto-Liitto on pyytänyt viranomaisten (Pohjois-Karjalan Ympäristökeskus, Ympäristöministeriö, metsähallitus) selvitystä asiassa. Viranomaisille on esitetty seuraavat kysymykset:

1) Kenen toimesta ja milloin Rasvasuo-Kitkasuon alueen ns. laajennuksesta Natura-ohjelmaan on sovittu?

2) Missä määrin tämä sopimus/menettely/järjestely sitovat paikallista ympäristökeskusta lausunnon antamisessa kyseisten leimikoiden luontoarvoista ja suunniteltujen hakkuiden vaikutuksista alueen luonnolle?

3) Asiaan liittyvien asiakirjojen julkisuus?

4) Kyseisten hakkuiden ekologinen kestävyys, hakattavien metsien luonnontilaisuus ja suojeluarvot.

Metsähallituksen Vaara-Karjalan puistoryhmän mukaan "mitään suojeluarvoja ei menetetä nyt suunnitelluilla toimenpiteillä" ja "hakkuissa pyritään pienialaiseen ennallistamiseen ja lisäämään alueen monimuotoisuutta".

Millä ekologisella tietämyksellä metsähallitus perustelee aikeitaan? Miksi "ennallistamisen" kohteiksi on valittu seudun luonnontilaisimmat metsät? Onko alueella tehty uhanalaisselvityksiä? Tiedetäänkö, etteivät suunnitellut toimenpiteet vaikuta alueen mahdollisiin uhanalaisiin lajeihin? Mikä on ympäristöministeriön ja ympäristökeskuksen näkemys asiasta?

Tässä yhteydessä viittaamme Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiirin maastoselvitykseen, jossa metsien on rakenteensa perusteella todettu olevan merkittävältä ihmistoiminnan vaikutukselta säästyneitä ja lähes luonnontilaisia. Saamiemme tietojen mukaan myös ympäristökeskuksen maastokäynnillä on päädytty samaan lopputulokseen. Alkeellisimmankin tietämyksen perusteella leimikkoalueen metsillä voidaan sanoa olevan merkitystä uhanalaiselle metsälajistolle (esim. linnusto, lahottajasienet).

Ympäristöhallinto ekoleimaa arvometsien hakkuut ­tahtoen tai tahtomattaan?

Metsäteollisuus käyttää MH:n luonnonsuojelun, paikallisten ympäristökeskusten ja ympäristöministeriön "sopimuksia" ja lausuntoja jatkuvasti perusteina puunostoihin kyseisistä arvokkaista metsistä.

Useat YM:n korkeat virkamiehet sanovat, ettei metsien lisäsuojelu etenkään Pohjois-Karjalassa ole poliittisesti mahdollista - kuitenkaan kiistametsien, esim. tässä tapauksessa Rasvasuon erirakenteisten, luonnontilaisten männiköiden, arvoa ei kukaan voi tosissaan vähätellä tai kiistää. Ongelma on se, että metsäteollisuus haluaa ymmärtää ympäristöhallinnon toiminnan osoituksena luonnonarvojen "riittämättömyydestä". Teollisuuden ( ja metsähallituksen ) logiikka on se, että mikäli hakkuista on jollain tasolla "sovittu", tarkoittaa tämä johdonmukaisesti myös sitä, ettei hakattavilla alueilla voi olla erityisiä luonnonarvoja eivätkä hakkuut vaikuta haitallisesti monimuotoisuuteen.

Niin metsä vastaa...

Luonto-Liitto tiedottaa selvitystensä tuloksista kansainvälisen yhteistyöverkkonsa piirissä. Toistaiseksi käytettävissä olevin tiedoin Rasvasuon­Kitkasuon tapaus vaikuttaa juuri sellaiselle aarniometsien hävitykselle, johon Taiga Rescue Networkin jäsenjärjestöjen kampanjat kohdistuvat.