Kuhmon Jämäsvaara: Lentua-seuran lausunto alueen tulevaisuudesta

 

Lentua-Seura
Riihimäentie 11
88900 Kuhmo

Kannanotto Jämäsvaaran alueen perustamisesta virkistysmetsäksi Metsähallituksen omalla päätöksellä

Lentua-Seura esittää, että oheisella kartalla rajattu alue Jämäsvaaran seudulla tulee lailla muodostaa luonnonsuojelualueeksi. Rajauksen sisällä ei tarvita jakoa aarni-, puisto- ja talousosiin. Rajauksen ulkopuolella olisi otettava maisemansuojelu- ja luontoarvot erityisesti huomioon Kalliojärven ja Venejärven rantavyöhykkeillä. Talousosia on rajauksen ulkopuolella riittävästi. Aluetta ei missään tapauksessa saa enää pirstoa hakkuilla.

Jämäsvaaran alue soveltuu luontonsa ja maisemansa puolesta erinomaisesti virkistyskäyttöön, ja se on hyvin saavutettavissa. Siksi sitä on kehitettävä palvelemaan paikkakuntalaisten virkistäytymistä ja luontomatkailuelinkeinoa rakentamalla sinne tarvittavaa palveluvarustusta (polkuja, tulentekopaikkoja, leiriytymispaikkoja yms.). Tässä yhteydessä alueelle tulee laatia perusteellisten luonto- ja virkistysselvitysten pohjalta käyttö- ja hoitosuunnitelma, jossa kohdennetaan yleisön palvelut siten, ettei luontoa vahingoiteta. Samassa yhteydessä on tarpeen tehdä ennallistamissuunnitelma rajauksen sisällä oleville aiemmin hakatuille ja ojitetuille alueille.

Metsähallituksen tulee harkitessaan päätöstä Jämäsvaaran alueen kohtalosta ottaa erityisesti huomioon alueen virkistys- ja luonnonarvoihin liittyvät kannanotot riippumatta kannanottojen esittäjistä.

Pahoittelemme, että Lentua-Seura ei saanut kutsua Vepsän alue-ekologiatyöryhmän kokoukseen, joka pidettiin 21.9.1999, ja toivomme, että jatkossa pääsemme mukaan hyvin tärkeänä pitämäämme työhön kuten aiemminkin.

Kuhmossa 7.10.1999

Hanna Heikkilä
puheenjohtaja

Tero Poukkanen
sihteeri

Lentua-Seura ry.

 
 


METSÄPÄÄSIVU I TIEDOTTEET I VENÄJÄN METSÄT I KATSAUKSET I SITAATIT I POHJOIS-EUROOPAN VANHOJEN METSIEN KARTAT I HAKKUURAPORTIT I MALAHVIA I SALLA I ETELÄ-SUOMEN METSÄT I SUOJELUPINTA-ALAT I YHTEYSTIEDOT I UHANALAISET METSÄKOHTEET I LIITY! I KESKUSTELUA: AIHKI-LISTA I TAITEILIJAT METSIEN PUOLESTA I SERTIFIOINTI I NATURA 2000 I PAPERINKULUTUS I FORESTS IN ENGLISH I