Emma Vitikainen
Helsingin yliopisto
Ekologian ja systematiikan laitos
Morfologis-ekologinen eläintiede
proseminaari 14.1.2000

KATAJAKANKAAN ALUEEN LUONTOARVOT

JOHDANTO

Katajakangas sijaitsee Kuhmossa osana Jämäsvaaran aluetta, jota suomalaiset luonnonsuojelujärjestöt esittävät suojeltavaksi vanhan metsän kohteena (rajaus Liimatainen 1992, ks. kartta; peruskarttalehti 4324 06). Varsinainen Jämäsvaaran osa-alue kuuluu vanhojen metsien suojeluohjelmaan (1992), jossa alue on luokitukseltaan muulla tavoin suojeltava tai huomioonotettava aarniometsäkohde. Pois jäi mm. Katajakankaan alue. Se on pinta-alaltaan 795 hehtaaria, ja se käsittää luonnontilaisia aarniometsiä, soita ja pienvesiä. Tämän raportin tarkoituksena on koota tiedot Jämäsvaaran Katajakankaan lahottajasieni- ja metsäinventoinneista ja muodostaa kokonaiskuva alueen luonnonarvoista.

AINEISTO JA MENETELMÄT

Katajakankaalla tehtiin 3. - 14.8.1993 inventointi, jossa selvitettiin puuston ikärakennetta ja lahopuun määrää kuviokohtaisesti. Myös kasvillisuutta ja muuta lajistoa havainnoitiin. Alueen lahottajasienistä tehtiin selvitys syyskuussa 1999. Alueella käytiin kahtena päivänä. Näytteiden määrityksestä vastasivat Olli Manninen ja Olli Turunen. Reijo Penttilä auttoi vaikeimpien lajien kohdalla. Määrityksessä käytettiin useita teoksia (Niemelä 1998a & b, Ryvarden & Gilbertson 1993 ja 1994, Kotiranta & Niemelä 1996). Pienvesien osalta on käytetty tietolähteenä vesi- ja ympäristöhallituksen inventointiraporttia (Rajamäki & Saastamoinen 1994).

LAHOTTAJASIENET METSÄN LUONNONTILAISUUDEN KUVAAJINA

Useat kääpälajit, varsinkin uhanalaiset, ovat hyvin tarkkoja kasvupaikkavaatimuksiltaan. Esim. lohkokääpä elää vastikään kuolleessa kovassa puuaineksessa. Toiset lajit taas vaativat kasvualustakseen järeän, pitkälle lahonneen rungon. Useat käävät ovat riippuvaisia tietystä puulajista, ja jotkin lajit kasvavat ainoastaan palaneella puulla. Myös kosteusolosuhteiden vaihtelevuus vaikuttaa lahottajasienten lajirunsauteen: esim. sirppikääpä kasvaa järeällä pitkälle lahonneella mäntymaapuulla, jonka tulee olla kosteassa ja varjoisassa paikassa. Poiminta- tai avohakkuu tuhoaa tällaisten lajien elinmahdollisuuksia, koska hakkuussa metsän pohjan valaistus- ja kosteusolosuhteet muuttuvat. Sirppikäävän kaltaisten lajien esiintymistä voidaankin pitää hyvänä indikaattorina metsän luonnontilaisuudelle.

Jotkin kääpälajit ovat niin erikoistuneita elinpaikkavaatimuksiltaan, että ne tarvitsevat alustakseen lahopuuta, jota jokin tietty laji on jo lahottanut. Tällainen laji on esim. sitruunakääpä, joka elää vain kantokäävän lahottamalla puulla, yleensä kantokäävän lahonneella itiöemällä. Tällaiset ns. seuraajalajit tarvitsevat siis menestyäkseen paitsi vanhaa puustoa ja häiriintymättömän lahopuujatkumon, myös runsaan lahottajasienikannan, jotta sopivia elinolosuhteita syntyisi.

Talousmetsissä puusto on useimmiten tasaikäistä ja yhden puulajin muodostamaa. Lahopuuta on vähän ja järeät maapuut yleensä puuttuvat kokonaan. Pystykelot ja tuulenkaadot pyritään "hoitamaan" pois. Talousmetsistä puuttuu siten lahottajasienten kannalta tärkeitä elinpaikkoja ja olosuhteita: ympäristön yksipuolisuus näkyy vaativimpien lajien puuttumisena. Luonnontilaisissa metsissä on runsaasti eriasteisesti lahoavaa maapuuta sekä pystykeloja. Useista lajeista koostuva puusto uusiutuu jatkuvasti, ja mikroilmaston vaihtelevuus luo erilaisia kasvuolosuhteita ja ekolokeroita lahottajasienille.

Lahottajasieniyhteisön moninaisuus heijastaa siis metsäluonnon moninaisuutta ja on hyvä indikaattori metsän luonnontilaisuudelle.

KÄÄPÄPISTEYTYS

Niemelä & Kotiranta (1996) esittävät kirjassa Uhanalaiset käävät Suomessa lajipisteytyksen mänty- ja kuusivaltaisten metsien suojeluarvon laskemiseksi. Pisteytyksessä on valittu tietyt ilmentäjälajit, joiden löytyminen alueelta kertoo sen luonnontilaisuudesta.

Ns. vanhan metsän lajien, kuten ruostekäävän, esiintyminen painottuu selvästi vanhoihin, lähes luonnontilaisiin metsiin, joissa on tehty korkeintaan poimintahakkuita. Avohakkuissa lajit häviävät. Satunnaisesti vanhojen metsien lajeja saattaa löytyä yksittäisinä esiintyminä esim. kulttuuriympäristöstä, mutta oleellista on, että ne metsäluonnossa esiintyessään kertovat ihmisvaikutusten puuttumisesta. Vanhan metsän lajeille annetaan pistearvo 1.

Ns. aarniolajit ovat elinpaikkavaatimuksiltaan tarkkoja, eivätkä ne säily käsitellyissä metsissä. Ne vaativat luonnontilaisen kaltaista vanhaa metsää, jonka lahojatkumoa ja pienilmastoa ei ole häiritty pienimuotoisillakaan poimintahakkuilla tai alispuiden korjaamisella, avohakkuista puhumattakaan. Tyypillisiä aarniolajeja ovatkin esim. seuraajalajit, kuten sitruunakääpä. Aarniolajit pisteytetään arvolla 2.

Ilmentäjälajien pistearvot lasketaan yhteen, jolloin saadaan vertailukelpoinen suojeluarvoa kuvastava luku seuraavan asteikon mukaisesti. (Käytetty luokitus on tiukka; normaali talousmetsä saa pisteitä yleensä 0 - 2, harvoin 4.)

10 - 19 suojelullisesti arvokas metsäalue 20 - 29 hyvin arvokas metsäalue 30 - 46 erittäin arvokas, ainutlaatuinen alue.

TULOKSET

Alueen kuvaus

Pinta-ala on 795 hehtaaria, josta on metsää 585 ha, suota 155 ha ja vesiä 55 ha. Katajakankaalla 1993 tehdyn puustoinventoinnin mukaan vallitseva metsätyyppi on kuivahko kangas, Kallio- ja Katajajärven rannat ovat kuusivaltaista tuoretta kangasta ja korpea. Alueeseen sisältyy luonnontilaisia rämesoita sekä soistunutta kangasta. Aikaisemman puustosukupolven eläviä ylispuita on paikoin runsaasti, samoin kookkaita pystykeloja. Maapuuta ja kääpäisiä pökkelöitä on runsaasti. Alueella on aikoinaan suoritettu hakkuita, mistä kertoo paikoittainen ylispuiden puuttuminen. Muuta ihmisvaikutusta edustavia kaulattuja haapoja on joillain metsäkuvioilta. Vanhoja lehtipuita on koko alueella niukasti joiltakin korpikuvioilta löytyneitä järeitä koivuja ja haapoja lukuun ottamatta. Nykyinen puusto on kuitenkin pääosin saanut kehittyä luontaisesti. Monimuotoisuutta lisääviä palojälkiä, kuten palokantoja löytyy lähes kaikilta metsäkuvioilta.

Alueella sijaitsevat Kalliojärvi, Katajajärvi sekä Muorinlampi on Kainuun vesi- ja ympäristöpiirin raportissa (Rajamäki & Saastamoinen 1994) luokiteltu arvokkaiksi pienvesiksi. Raportissa kiinnitetään huomiota rantojen aarniometsäisyyteen. Erityistä huomiota ansaitsevat myös järviä yhdistävät pienet kosket. Alueella on myös lukuisia salapuroja sekä raportin mukaan n. 300 m2 lähteikköä Katajajärven koillispuolella. Uudessa metsälaissa lähteiköt ja niiden lähiympäristöt on suojeltu erityisen tärkeitä elinympäristöjä koskevilla säädöksillä.

Maanalaisten purojen ja lähteikköjen vaikutuksesta kasvillisuus on paikoitellen hyvinkin rehevää: purojen varrella tavattuja lajeja ovat mm. tuomi, paatsama, raate, nuokkuhelmikkä, sudenmarja, korpiorvokki, lillukka ja kurjenjalka. Nähdyt sanikkaislajit olivat metsä- ja korpi-imarre, hiirenporras ja metsäalvejuuri. Alueen sisään jää pieni ojitettu Katajasuon yksityismaapalsta.

LAHOTTAJASIENET

Kuusivaltaisten metsien kääpäpisteytyksessä (Kotiranta & Niemelä 1996) Katajakankaan alue saa 22 pistettä, ja on sen mukaisesti suojelullisesti hyvin arvokas metsäalue. Mäntyvaltaisten metsien pisteytyksellä alue saa 16 pistettä ja on männynkin lajiston kannalta suojelullisesti arvokas alue.

Tunnistettujen lahottajasienten lajimäärä alueella oli 56.

Valtakunnallisesti uhanalaisia lahottajasieniä tavattiin 9 lajia, joista oli · erittäin uhanalaisia (E): haavanpökkelökääpä · vaarantuneita (V): sitruunakääpä, lohkokääpä ja harjasorakas · silmälläpidettäviä taantuneita (St) : riekonkääpä, silokääpä, välkkyludekääpä ja sirppikääpä · silmälläpidettäviä harvinaisia (Sh) : hentohaprakääpä.

Vanhan metsän ilmentäjälajeja löytyi 13: männynkääpä, riukukääpä, hentohaprakääpä, rusokantokääpä, harjasorakas, kuusenkääpä, ruostekääpä, pikireunakääpä, aarnikääpä, harsukääpä, kuuorvakka, kermakarakääpä ja korokääpä.

Aarniolajeja oli 8: pursukääpä, riekonkääpä, sitruunakääpä, lohkokääpä, pohjanrypykkä, kelorypykkä, sirppikääpä ja välkkyludekääpä.

LAJILISTA

Muita metsäinventoinnin yhteydessä havaittuja luonnonarvoja:

· Vanhan metsän indikaattorilajia raidankeuhkojäkälää oli useilla metsäkuvioilla.

· Liito-oravan vanhoja jätöksiä löytyi yhdeltä metsäkuviolta. Liito-orava on uhanalaisuusluokitukseltaan valtakunnallisesti silmälläpidettävä, taantunut laji.

· Konnunvaaran etelärinteeltä löytyi kaksi vaapsassääsken (Keroplatus sesioides) toukkaa. Vaapsassääski on suurikokoinen sienisääski, joka elää vanhoissa metsissä. Sen toukat elävät kääpien alapinnoille rakentamissaan limaisissa verkoissa saalistaen pieniä hyönteisiä. Uhanalaisuusluokituksessa vaapsassääski on vaarantunut laji, jonka vähenemiseen ovat vaikuttaneet vanhojen metsien ja erityisesti kuolleiden, kääpäisten puiden väheneminen. Uhanalaisuustoimikunta suosittaa (Rassi ym. 1985), että mahdolliset uudet vaapsassääsken esiintymisalueet tulisi suojella.

· Luonnontilaisen lähteikköalueen luoteispuolella on asuttu majavanpesä (Rajamäki & Saastamoinen 1994).

TULOSTEN TARKASTELUA

Syksy 1999 oli hyvin kuiva ja sienten itiöemien muodostuksen kannalta varsin huono. Kuivuus on voinut vaikuttaa kääpäinventointien tuloksiin, sillä suuri osa kääpien itiöemistä on yksivuotisia ja ne voivat jäädä kokonaan ilmestymättä kuivana syksynä. Hyvänä sienivuotena olisi voitu havaita enemmän lajeja. Lahottajasienten inventointiin käytetty aika oli lyhyt, vain muutamia tunteja kahden päivän aikana. Useiden päivien perusteellisella lisäinventoinnilla olisi todennäköisesti löydetty lisää vanhan metsän indikaattorilajeja. Saatu pistearvo alueelle on siis minimi. Kuitenkin sen perusteella Katajakangas on kääpälajiston puolesta luonnonsuojelullisesti arvokas alue. Useat uhanalaishavainnot vahvistavat tätä arviota.

Vanhan metsän lajien säilymisen kannalta on tärkeää, että niille sopivia elinympäristöjä säilytetään. Ei riitä, että talousmetsien käsittelyä vähennetään, vaan nimenomaan alueet, joilla uhanalaisia lajeja vielä esiintyy on turvattava. Luontaisia vanhojen metsien sirpaleita ei voida korvata talousmetsiin perustettavilla "jättöalueilla". Vaikka puusto-olosuhteet niissä aikaa myöten kehittyisivätkin luontaisen kaltaisiksi, eivät erikoistuneet vanhojen metsien lajit enää pysty niihin palaamaan, vaan ainoastaan lähimetsissä elävät yleiset lajit runsastuvat. Tästä on havaittu esimerkkejä mm. Lounais-Ruotsista Göteborgin ympäristöstä (Kotiranta & Niemelä 1996).

Katajakankaan suojelulla voitaisiin samalla alueella pelastaa paitsi aarniometsää ja uhanalaisia lajeja, myös suojella arvokkaita pienvesiä ja luonnontilaisia soita. Samalla alue muodostaisi luonnollisen kokonaisuuden jo nyt suojellun Jämäsvaaran alueen kanssa.

LÄHTEET

Kotiranta, H. & Niemelä, T. 1996: Uhanalaiset käävät Suomessa. Suomen ympäristökeskus & Edita, Helsinki. 184 s.

Liimatainen, M. & Mannermaa, R. 1993: Kalliojärvi - Katajajärvi -inventointiraportti. Julkaisematon

Liimatainen, M. 1999: Jämäsvaara - Katajakankaat. Etelä-Kuhmo PK 4324 06, 04, 4413 01. Luonnonsuojelujärjestöjen ehdotus suojelurajaukseksi Jämäsvaaran alueelle. Julkaisematon.

Niemelä, T. 1998a: Kääpien mikroskooppinen määritys. Toinen uusittu painos. - Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 159:1 - 101.

Niemelä, T. 1998b: Suomen kääpien määritysopas. Yhdestoista uusittu painos. - Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 160:1 - 134

Rajamäki, R. & Saastamoinen, J. 1994: Kainuun luonnonsuojelullisesti arvokkaat pienvedet. Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja nro 531.

Rassi, P., Alanen, A., Kemppainen, E., Vickholm, M. & Väisänen, R. (toim.) 1985: Uhanalaisten eläinten ja kasvien suojelutoimikunnan mietintö osa II: Suomen uhanalaiset eläimet. Komiteamietintö 1985:43. Valtion Painatuskeskus, Helsinki, 466 s.

Rassi, P., Lindholm, T., Salminen, P., Tanninen, T. 1992: Vanhojen metsien suojelu valtion mailla Etelä-Suomessa; Vanhojen metsien suojelutyöryhmän osamietintö. -Työryhmän mietintö 70/1992. Ympäristöministeriö.

Ryvarden, L. & Gilbertson, R. 1993: European polypores 1. Abortiporus - Lindtneria. 387 s. - Fungiflora, Oslo

Ryvarden, L. & Gilbertson, R. 1994. European polypores 2. Meripilus - Tyromyces. s. 389 - 743. - Fungiflora, Oslo.