068. Sorvanloilo, Rautalampi
Karttalehti
3223 08
Kohteen
kartta [pdf] /Linkki
Google Mapsiin
Sorvanloilon alue koostuu Ison Niinivuoren ja Pöllyvuoren kallioalueista
ja niiden väliin jäävästä Sorvanloilon laaksosta. Alue on luokiteltu kokonaisuudessaan
valtakunnallisesti hyvin arvokkaaksi kallioalueeksi, minkä lisäksi sillä on
huomattavaa merkitystä vanhojen metsien suojelulle.
Ison Niinivuoren ja Pöllyvuoren suojeluarvot liittyvät ennenkaikkea kallioluontotyyppeihin
ja niiden lajeihin. Puustoltaan alueet ovat kitukasvuisia kalliometsiä, mutta
niiden luonnontila on suurelta osin hyvä. Niini- ja Pöllyvuorten välissä oleva
Sorvanloilo on maisemallisesti erittäin näyttävä kivikkoinen rinne. Rinteellä
kasvaa luonnontilaisen kaltaista vanhahkoa mäntyvaltaista metsää. Rinteessä
lahoaa merkittävästi lahopuuta, joukossa on myös järeitä, aikaisemman puustosukupolven
mäntymaapuita. Sorvanloilo-sanan pohjoispuolella tien varressa on rakenteeltaan
luonnontilaisen kaltaista varttunutta sekametsää (puustossa kuusi, koivu,
haapa ja harmaaleppä). Kivikkoisimman rinteen eteläpuolella (tien lähellä)
kasvaa nuorta sekametsää. Välikallion osa-alue tien itäpuolella sisältää luonnontilaisen
kaltaisia vanhoja kallio- ja kangasmetsiä, korpipainenteita sekä jonkin verran
kevyesti harvennettuja varttuneita ja vanhoja kangasmetsiä. Lisäksi alueella
on useita kuvioita, joilla kasvaa nuoria lehtimetsiä. Välikallion keskiosissa
on myös jonkin verran nuorta kasvatusmännikköä. Pöllyvuoren länsiosan kalliometsät
ovat rakenteeltaan luonnontilaisen kaltaisia ja niillä kasvaa tyypillisesti
myös yli 200-vuotiaita kilpikaarnamäntyjä. Lisäksi kallioilla on näkyvästi
eri-ikäistä mänty- ja koivulahopuuta. Edustavimmat kangasmetsät löytyvät Välikallion
itäpuolisen notkon itärinteeltä. Luonnontilaisen kaltaista sekametsää kasvavalla
rinteellä lahoaa runsaasti (10-20 m3/ha) eri-ikäistä kuusi-, mänty-, koivu-
ja haapalahopuuta. Rinteeltä on vuonna 2006 havaittu esiintymä vaarantunutta
rustikkaa (Protomerulius caryae ). Useimmat alueen harvennetuista varttuneista
ja vanhoista kangasmetsistä ovat puulajisuhteiltaan monipuolisia (mm. haapaa
merkittävästi) ja niissä on jäljellä jonkin verran erirakenteisuutta sekä
luontaista lahopuustoisuutta. Välikallion itäpuolella on pienilmastoltaan
suojaisa etelä-pohjoissuuntainen suojuote. Notkon pohjalla on ainakin mustikka-
ja mustikkakangaskorpea sekä eteläosassa hieman metsäkortekorpea.
Välikallion osa-alueesta noin kolmannes (luonnontilaisen kaltaiset kalliometsät,
korvet sekä luonnontilaisin ja runsashaapaisin osa kangasmetsistä) täyttää
METSO-ohjelman edustavuusluokka I ja II kriteerit. Lopuistakin metsistä valtaosa
on edustavuusluokkaa III monipuolisen puustonsa perusteella.
Iso Niinivuoren ja Pöllyvuoren muodostamalta kallioaluekokonaisuudelta tunnetaan
merkittävä määrä uhanalaista ja taantunutta lajistoa. Lisätietoa näistä lajeista
saa esimerkiksi Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet
Pohjois-Savossa – julkaisusta (Alueelliset ympäristöjulkaisut 214, s. 85).
Osa alueesta on sisällytetty Suomen Natura-verkostoon maa-aineslailla suojeltuna
alueena ja huomioitu myös alueen seutukaavassa. Vaikka suojelutapana onkin
maa-aineslaki, on alueella turvattava kaikki ne luontodirektiivin luontotyypit
ja lajit, jotka kyseisen Natura-alueen suojeluperusteena ovat. Naturan, maakuntakaavan
ja METSO:n suojelutavoitteiden saavuttamiseksi nyt esittämästämme rajauksesta
tulee kokonaisuudessaan muodostaa lakisääteinen luonnonsuojelualue.