066. Eitikansuon laajennus, Nilsiä
Karttalehti 3334 01
Kohteen
kartta [pdf] /Linkki
Google Mapsiin
Nilsiässä sijaitseva Eitikansalon laajennusalue käsittää sekä lajistollisesti
arvokkaita vanhan metsän saarekkeita että soidensuojelullisesti arvokkaan
aapasuoalueen ojitettuja reunaosia, jotka olisi tarpeen ennallistaa suojelusuon
vesitalouden ja suojeluarvojen säilyttämiseksi.
Rajauksen sisällä on vanhoja, kuusivaltaisia metsiä kahdella alueella, Halmesaaren
länsiosissa ja Murtosaaressa. Metsät eivät ole erityisen vanhoja (pääosin
noin 80-vuotiaita), mutta niiden luonnontila on kohtalainen ja lajistollinen
merkitys huomattava. Kuusi on selkeästi vallitseva puulaji, mutta myös lehtipuita
(koivu, haapa, harmaaleppä) tavataan harvakseltaan (muutama % puustosta).
Halmesaaren länsiosa on puolestaan kuusi-mäntysekametsää ja siellä esiintyy
myös kuollutta mäntypystypuuta. Lahopuuta on eniten Halmesaaren pohjoisosassa
ja paikoin Murtosaaren lahopuukeskittymissä sekä reunoilla 200-300 runkoa
hehtaarilla, ja se on pääosin <30cm halkaisijaltaan olevaa kuusta, muiden
puulajien lahopuuta on yksittäin.
Alueen kääväkäslajistoa on tutkittu hieman 1990-luvun lopulla, ja havaintoja
tunnetaan vaarantuneesta poimukäävästä (Halmesaaren pohjoisosa), silmälläpidettävästä
korkkikerroskäävästä (Halmesaaren länsiosa) sekä vanhojen metsien indikaattorilajeista
silmälläpidettävästä ruostekäävästä, oravuotikasta ja aarnikäävästä. Sekä
poimukääpä että korkkikerroskääpä ovat Pohjois-Savossa harvinaisia lajeja,
joita on lähinnä tavattu vain edustavimmilta metsiensuojelualueilta. Eitikansuon
alueella edustavaa kääväkäslajistoa (mm. raidantuoksu- ja korkkikerroskääpä)
on tavattu myös Eitikansuon Natura-alueelle sijoittuvasta Hirvisaaresta, eli
suoalueen metsäsaarekkeissa näyttää säilyneen monia mielenkiintoisia lajeja.
Tämän lisäksi rajaukseen on sisällytetty Eitikansuon soidensuojelualueen reuna-alueita
sekä Eitikansuon ja Pajussuon soidensuojelualueen välisiä ojitettuja soita.
Eitikansalon suot on aikoinaan ojitettu aivan suojelualueen rajalle, ja nämä
ojat kuivattavat kaikkia kolmea alueen suojelusuota. Suojelualueen rajaus
onkin osittain mielivaltainen eikä takaa suojelusuon suojeluarvojen säilymistä.
Suojelualueen rajan lähellä alkuperäinen suotyyppi on ollut avoin lyhytkorsineva,
mutta valtaosin kyse on ollut isovarpurämeistä. Puustoisemmille ojitetuille
muuttumille on paikoin syntynyt myös lahopuustoisempia osia, jotka tulisi
säästää.
Kuten alueen ilmakuvista voidaan havaita, ojitus ei ole täysin onnistunut,
vaan Eitikansuolta Pajussuolle asti kulkee edelleen vähäpuustoisten soiden
vyöhyke. Siitä huolimatta ojat kuitenkin kuivattavat suojelusoita. Kunnostusojitusten
toteuttaminen alueella voisi aiheuttaa huomattavaa haittaa alueen suojelualueiden
luontoarvoille. Alueella täytyisikin ryhtyä ennallistamistoimiin. Nyt rajattu
alue on kiireellisimmin ennallistamistoimien tarpeessa, mutta vastaavia suojelusoiden
rajauksiin ja vesitalouden säilymiseen liittyviä ongelmia on muuallakin. Alueet
omistavan Tornatorin kannattaisikin aloittaa Eitikansalolla erillinen luonnonhoitoprojekti,
missä tarkasteltaisiin soiden ennallistamista ja vanhojen metsien arvojen
turvaamista koko yhtiön omistaman tilan laajuudelta.