Metsähallituksen aarniometsähakkuita 1996: Hakosuo - Nevonsuon alueen pirstominen Kuhmossa jatkuu - hakkuuvuorossa Vattuvaaran Kuusikangas

 

Metsähallitus hakkasi syys-lokakuun 1996 aikana vanhaa mäntymetsää eteläisessä Kuhmossa Hakosuon-Nevonsuon alueella Kuusikankaalla.

Tämän laajan alueen arvo huomattiin Metsähallituksen Kainuun puistoalueen tutkimuksissa aarniometsäkartoituksen yhteydessä jo vuonna 1992. Tuolloin suojeltavaksi esitetystä 2000 hehtaarin alueesta on hakkuilla tuhottu jo lähes kaksi kolmasosaa.

Vanhojen metsien suojelupäätöksien yhteydessä vain pieni osa alueesta, yhteensä 383 hehtaaria metsää ja suota, suojeltiin. Vattuvaaran vanhojen metsien suojelualueen ympäristöön on suunniteltu lisää hakkuita lähivuosina.

Luonnontilaisten kaltaisten männiköiden lisäksi erittäin runsaslahopuustoisia saniaiskorpia puronvarsineen on jätetty suojelurajauksen ulkopuolelle. Vuosien 1992-1997 hakkuut ovat olleet raskaita. Suosaarekkeita, soiden reunoja, puronvarsia ja uhanalaisten lajien esiintymispaikkoja on hakattu surutta.

Avohakkuita Vattuvaaran alueella. Suon laidassa muutaman puun rivi suojavyöhykkeenä, suon takana aikaisempien vuosien hakkuita.

Yksinäinen kelo on jätetty monimuotoisuudelle. Näitä ns. jättöpuita jätetään mm. linnuille kolopuiksi. Perusongelma kuitenkin pysyy: muutkin vanhat metsien lajit kuin linnut tarvitsevat yhtenäisiä, laajoja vanhan metsän alueita. Jo ennestään pirstottujen alueiden hakkaaminen lisää ongelmia.

"Pienimuotoista" nykymetsätaloutta valtion mailla. Etualalla uusi hakkuu, taustalla vuosien 90-94 siemenpuu- ja avohakkuita.

Satojen vuosien ikäisiä mäntyjä pinossa. Sahatavaran osti VAPO Oy:n Lieksan saha, kuitupuun UPM-Kymmenen Kajaanin tehdas. Vattuvaara, Kuusikangas, sauna 18. Kuvat: Matti Liimatainen / Luonto-Liitto.

 

Luonto-Liiton metsäsivujen ylläpito: metsaweb(@)luontoliitto.fi
Sivut optimoitu 4.0 ja uudemmille selaimille
Luonto-Liiton pääsivulle