J o u t e n s u o

Vuolijoen ja Kajaanin Joutensuo oli suojelualue. Nyt valtio aikoo muuttaa sen turvekentäksi. Paikalliset harmittelevat: valitukset ja vastustus eivät pysäytä ojituskoneita. Suojeluviranomaiset pitävät suota hyvin arvokkaana, mutta eivät aio puuttua ojittamiseen. Ojien tukkimisella sitä ei kuitenkaan saada entiselleen.

Rauhoituksen lakkautuksen jälkeen metsähallitus vuokrasi Joutensuon VAPO:lle. Alkoi yhtäällä kuivatuksenvalmistelu. Toisaalla, vasta kun hanke paljastui, virisi vähäeleinen, mutta laaja vastustus. Vuolijokelaiset ja kajaanilaiset perustelevat säilyttämistä soiden hupenemisella, hyvällä riistakannalla ja muulla monikäytöllä. Jos nosto alkaa tulevat haitat menetysten lisäksi. Vakavin häiriö, mitä seudun turpeen nosto on jo tehnyt, on Oulujärven Vuottolahden rehevöityminen. Veden laatu ei riittänyt KHO:lle perusteeksi rajoittaa VAPO:n toimintaa.

Suo-ojitusten ruuhkavuosina 60- ja 70-luvuilla valtio havahtui siihen, että kai soita pitää suojella - edes jossain. Monet ratkaisut jätettiin mh:n omaan hoitoon. Niinpä hyvinkin tärkeitten soitten suojelu oli sen varassa, että metsähallitus vahvistaa ojitusrauhoituksen. Siinä mh rajasi ja julkisti ojitukselta kielletyn kohteen.Menettely on sama kuin luonnonhoitometsän tai aarnialueen perustamisessa. 80- ja 90-luvulla mh sanoi lukuisista Etelä-Suomen soista, että "ojitusrauhoitus riittää ratkaisuksi". Tätä toisteli aluemetsänhoitaja 80-luvun lopussa Joutensuostakin.

Lupauksenvarainen rauhoitus jätti ongelman: oma päätös oli nopea purkaa. Viime vuosinakin viranomaiset ovat usein sopineet "soiden vaihdosta", ts. on päätetty ottaa turvevaroiltaan suuri suo käyttöön, vaikka se on todettu luonnoltaan korvaamattomaksi. Vastineeksi suojeluviranomaisille, lisättiin suojelulistalle jokin niistä aiemmin puuttunut kohde. Kuulostaako normaalilta? Jokainen osapuoli on kuitenkin laiminlyönyt tiedottamista. Miksi paikallisille ei uskalleta kertoa suorempaan? Pelättiinkö vastustusta?

Joutensuollakin vaivihkainen lakkauttaminen on herättänyt epäluuloja. Metsähallitus on koko ajan tiennyt suon arvot ja paikallisen mielipiteen. Silti se päätti toisin.

KAIKKI KYSYVÄT: TARVITSEEKO VAPO NÄMÄ TURPEET?

Kun suo oli vielä rauhoitettu 1993, ehdotti Vuolijoen kunnanjohtaja eduskunnan ympäristövaliokunnalle ja ministeriön luonnonsuojelunvalvoja Haapaselle, että nämä suot suojeltaisiin Talaskankaan osana. Ministeriö unohti hankkeen, eikä suojelujärjestöjen tuki ja julkisuus ole ehtinyt vielä vaikuttaa. Suomen Luonnonsuojeluliitto on inventoinut suot. Luonnonsuojelujärjestöt esittivät kohdetta Natura 2000-verkostoon, niiden mielestä suoseutu on eteläisen Suomen tärkeimpiä suojelemattomia suokokonaisuuksia. Natura-käsittely on yhä kesken.

Suoyhdistymän suojeluarvoja on selvittänyt Kainuun ympäristökeskus (Raimo Heikkilä). Ympäristökeskus on teettänyt myös lintulaskennan, jossa on löytynyt merkittävää pesimälinnustoa. Tämän perusteella sillä on IBA-kohteen status eli se on valtakunnallisesti tärkeä lintualue, Important Bird Area. Suo muodostuu useasta altaasta, ja niillä kaksi pääomistajaa: näyttävimmät ovat laajanevainen valtion Joutensuo ja idässä metsäyhtiön "Vuottojärvensuot".

Tämä on kaistale korvaamatonta suoluontoa. Ihmiset tarvitsevat myös paikkaa, jossa eläytyä entiseen - eläimet ja kasvit asuinsijan. Vain vähän aikaa sitten tällä vedenjakajalla yli puolet pinta-alasta oli ojittamatonta.

Tunnelmaa kuvailee Juhani Aho:

"... se on kuljettanut minua ohi armaiden ahojen, poikki salamyhkäisten soiden, läpi ikuisten erämaitten, yli vaarojen, pitkin puroja ja metsäjärvien rantoja ja pysähtynyt kanssani metsämökin veräjälle, uudistorpan tuvan perään ja vielä siitäkin sivu vienyt. Se on ollut minulle opas oiva ja ystävä uskollinen, ja vaikka olen sen usein unhottanut, muistan sen kuitenkin joka kerta, kun tahdon loihtia eteeni kokonaiskuvan maastani, siitä maasta, joka on minun maani."

Takaisin metsät -pääsivulle

kuvat & sivun suunnittelu: Marjatta Sihvonen marjatta.sihvonen(@)utu.fi