www.luontoliitto.fi/metsa/etelasuomi

METSIEN SUOJELU ETELÄ-SUOMESSA
-Tämän hetken polttavin suojelukysymys Suomessa

Luonto-Liiton metsäsivut > Etelä-Suomi > Ruotsi on suojelun edelläkävijä

Suojelualueen reunahakkuu syksyllä 99 Lohikoskella

KUINKA RUOTSISSA?

Ruotsi jatkaa kulkuaan metsiensuojelun edelläkävijän polulla. Hallitus on viime vuosina päätynyt merkittäviin satsauksiin Ruotsin metsiensuojelutilanteen parantamiseksi. Tällä hetkellä maan suojelutilanne on vain hieman parempi kuin Suomessa, mutta siinä missä Suomi on päättänyt nollata metsien suojeluun lähitulevaisuudessa suunnattavat varat, on Ruotsi päättänyt suojella metsiään noin kuudella miljardilla markalla vuosina 2001-2010. Tämän vuoden kevätbudjetissa metsien suojelun määrärahoja päätettiin taas nostaa.

Suomessa on asetettu uusien suojelualueiden perustamiselle nollabudjetti vuoteen 2007 asti. Metsien suojelun rattaat pyörivät kuitenkin - ainakin negatiiviseen suuntaan: metsäluonnolle tuhoisiin metsänparannushankkeisiin tihkuu Valtionvarainministeriöltä yli 50 miljoonaa euroa vuodessa ja jo äärimmilleen viritettyjä hakkuumääriä aiotaan valtion tuella entisestään nostaa vuosina 2001-2010.

Samaan aikaan Ruotsissa valtio panostaa metsiensuojeluun noin 800 miljoonaa kruunua/vuosi.

>>> Suomen luonnonsuojeluliiton tiedote 4.1.2002




Luonto-Liiton metsäsivujen ylläpito: metsaweb(@)luontoliitto.fi
Sivut optimoitu 4.0 ja uudemmille selaimille
Luonto-Liiton pääsivulle