066. Eitikansuon laajennus, Nilsiä

Karttalehti 3334 01

Kohteen kartta [pdf] /Linkki Google Mapsiin

Kohdeluetteloon

 

Nilsiässä sijaitseva Eitikansalon laajennusalue käsittää sekä lajistollisesti arvokkaita vanhan metsän saarekkeita että soidensuojelullisesti arvokkaan aapasuoalueen ojitettuja reunaosia, jotka olisi tarpeen ennallistaa suojelusuon vesitalouden ja suojeluarvojen säilyttämiseksi.

Rajauksen sisällä on vanhoja, kuusivaltaisia metsiä kahdella alueella, Halmesaaren länsiosissa ja Murtosaaressa. Metsät eivät ole erityisen vanhoja (pääosin noin 80-vuotiaita), mutta niiden luonnontila on kohtalainen ja lajistollinen merkitys huomattava. Kuusi on selkeästi vallitseva puulaji, mutta myös lehtipuita (koivu, haapa, harmaaleppä) tavataan harvakseltaan (muutama % puustosta). Halmesaaren länsiosa on puolestaan kuusi-mäntysekametsää ja siellä esiintyy myös kuollutta mäntypystypuuta. Lahopuuta on eniten Halmesaaren pohjoisosassa ja paikoin Murtosaaren lahopuukeskittymissä sekä reunoilla 200-300 runkoa hehtaarilla, ja se on pääosin <30cm halkaisijaltaan olevaa kuusta, muiden puulajien lahopuuta on yksittäin.

Alueen kääväkäslajistoa on tutkittu hieman 1990-luvun lopulla, ja havaintoja tunnetaan vaarantuneesta poimukäävästä (Halmesaaren pohjoisosa), silmälläpidettävästä korkkikerroskäävästä (Halmesaaren länsiosa) sekä vanhojen metsien indikaattorilajeista silmälläpidettävästä ruostekäävästä, oravuotikasta ja aarnikäävästä. Sekä poimukääpä että korkkikerroskääpä ovat Pohjois-Savossa harvinaisia lajeja, joita on lähinnä tavattu vain edustavimmilta metsiensuojelualueilta. Eitikansuon alueella edustavaa kääväkäslajistoa (mm. raidantuoksu- ja korkkikerroskääpä) on tavattu myös Eitikansuon Natura-alueelle sijoittuvasta Hirvisaaresta, eli suoalueen metsäsaarekkeissa näyttää säilyneen monia mielenkiintoisia lajeja.

Tämän lisäksi rajaukseen on sisällytetty Eitikansuon soidensuojelualueen reuna-alueita sekä Eitikansuon ja Pajussuon soidensuojelualueen välisiä ojitettuja soita. Eitikansalon suot on aikoinaan ojitettu aivan suojelualueen rajalle, ja nämä ojat kuivattavat kaikkia kolmea alueen suojelusuota. Suojelualueen rajaus onkin osittain mielivaltainen eikä takaa suojelusuon suojeluarvojen säilymistä. Suojelualueen rajan lähellä alkuperäinen suotyyppi on ollut avoin lyhytkorsineva, mutta valtaosin kyse on ollut isovarpurämeistä. Puustoisemmille ojitetuille muuttumille on paikoin syntynyt myös lahopuustoisempia osia, jotka tulisi säästää.

Kuten alueen ilmakuvista voidaan havaita, ojitus ei ole täysin onnistunut, vaan Eitikansuolta Pajussuolle asti kulkee edelleen vähäpuustoisten soiden vyöhyke. Siitä huolimatta ojat kuitenkin kuivattavat suojelusoita. Kunnostusojitusten toteuttaminen alueella voisi aiheuttaa huomattavaa haittaa alueen suojelualueiden luontoarvoille. Alueella täytyisikin ryhtyä ennallistamistoimiin. Nyt rajattu alue on kiireellisimmin ennallistamistoimien tarpeessa, mutta vastaavia suojelusoiden rajauksiin ja vesitalouden säilymiseen liittyviä ongelmia on muuallakin. Alueet omistavan Tornatorin kannattaisikin aloittaa Eitikansalolla erillinen luonnonhoitoprojekti, missä tarkasteltaisiin soiden ennallistamista ja vanhojen metsien arvojen turvaamista koko yhtiön omistaman tilan laajuudelta.